Kumppanuus

Kääritään hihat yhdessä paremman maailman puolesta
Tiesitkö, että maailmassa on tällä hetkellä enemmän apua tarvitsevia lapsia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen?
Haluaisitko tehdä tälle asialle jotain? Hyvä! Niin mekin!
Nenäpäivän kumppanit ovat mukana tukemassa tärkeää työtä maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumiseksi. Yhteistyöstä ilahtuu myös niin henkilöstö, markkinointi kuin myyntikin.
Suomen suurin ja hauskin hyväntekeväisyyskampanja tuo marraskuun synkkyyteen iloa ja valoa ja luo uskoa parempaan tulevaisuuteen.
Tee paras päätös jo tänään ja tule mukaan Nenäpäivään!
Nenäpäivään osallistuminen tekee tutkitusti hyvää
Nenäpäivä koetaan mielekkäänä tapana osallistua hyväntekeväisyyteen. Valtaosa kumppaneistamme kertoo yhteistyön vaikuttaneen positiivisesti yrityksen maineeseen ja brändiin.

suosittelee yhteistyötä

kertoo kampanjan tavoitteiden täyttyneen

Täyden kympin yhteistyö!
Kaj Raiskio, OAJ
Nyt on oikea hetki lähteä mukaan
Nenäpäivä aktivoi ja sitouttaa henkilöstöä
Hyvinvoiva työyhteisö on kaiken tekemisen sydän. Nenäpäivän kumppanina hauskuus ja yhteisöllisyys lisääntyy. Tarjoamme kumppaneillemme helpot ja hauskat ideat henkilöstön osallistamiseen.
Nenäpäivän viesti tuottaa tulosta
Taloustutkimuksen Hyväntekeväisyys 2022 -tutkimuksen mukaan Nenäpäivän tuntee 93% suomalaisista. Nenäpäivän kumppanuus tarjoaa yrityksesi viesteille erottuvan kulman, jolla on mahdollista tavoittaa uusia yleisöjä. Tiesithän, että Yle tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan?
Avun vie perille yhdeksän luotettavaa järjestöä
Nenäpäivää vietetään, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään ja turvattuun elämää. Ajankohtaisten kriisien vuoksi yhä useampi lapsi on tuen tarpeessa ja Nenäpäivää tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Nenäpäivän kumppanuuspaketit
Pääyhteistyökumppanuus
Kun organisaatiosi sitoutuu vähintään 50 000 euron lahjoitukseen, saatte suurimman ilon ja hyödyn omasta kampanjastanne.
Pääyhteistyökumppanuuteen kuuluu mm. kattava viestintäpaketti sekä tiivis yhteistyö Nenäpäivä-säätiön kanssa kampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa.
Pääyhteistyökumppanina organisaatiosi saa laajan näkyvyyden kaikissa Nenäpäivän kanavissa ja markkinointimateriaaleissa. Lisäksi pääsette osallistumaan Nenäpäivän kumppanitapahtumiin.
Yhteistyökumppanuus
Nenäpäivän yhteistyökumppanina organisaatio sitoutuu 10 000 euron lahjoitukseen kampanjavuoden aikana.
Saatte käyttöönne valmiin viestintäpaketin sekä Nenäpäivä-säätiön ideointiapua ja tukea kampanjointiin.
Pääsette myös osallistumaan Nenäpäivän kumppanitapahtumiin ja saatte logon Nenäpäivän nettisivuille.
Yrityslahjoitus
Mikäli yrityksesi haluaa helpon ja nopean tavan osallistua Nenäpäivä-kampanjaan, yrityslahjoitus on silloin hyvä valinta. Saatte meiltä valmiit viestintämateriaalit jolla kertoa osallistumisesta ja haastaa muutkin mukaan. Yrityslahjoituksen voi tehdä täällä.
Kiinnostuitko yhteistyöstä?
Nenäpäivää vietetään perjantaina 10.11.2023 ja sopivia yhteistyökumppaneita kartoitetaan parhaillaan. Kiinnostuitko yhteistyöstä Nenäpäivän kanssa? Ota yhteyttä, niin räätälöidään yrityksellesi tavoitteita tukeva tapa osallistua hyväntekeväisyyteen.


Anu Liisanantti
kumppanuuspäällikkö
anu.liisanantti@nenapaiva.fi
Anna Seligson
kumppanuuskoordinaattori
anna.seligson@nenapaiva.fi