Vinkit työpaikoille
Kaltaisesi tyypit työpaikoilla, yhteisöissä ja kotona muuttavat maailmaa tempaisemalla hyvän asian puolesta.
Kokosimme alle hyväntekeväisyysvinkit työporukoille. Ottakaa koko tiimi mukaan – jo pienellä avulla on suuri merkitys.
Virkistystä päivään
Liitä Nenäpäivä osaksi virkistyspäivää. Jokaisesta kuljetusta kilometristä tai tietovisan oikeasta vastauksesta työnantaja lahjoittaa sovitun summan Nenäpäivään.
Työkaverille kehut
Jaa hyvää mieltä samalla kun parannat työyhteisön luottamusta ja lisäät sitoutumista. Pistä siis pystyyn työkavereiden kehuseinä, jossa työnantaja lahjoittaa sovitun summan jokaisesta annetusta kehusta.
Kollegat tutuksi
Jokainen nenä tulee taatusti tutuksi isommassakin firmassa, kun henkilökuvat otetaan punaiset nenät päässä. Jokaisesta LinkedInissä julkaistusta kuvasta työnantaja lahjoittaa sovitun summan Nenäpäivään.
Suomen hauskin toimipiste
Mistä löytyy organisaationne hauskin toimipiste tai tiimi? Kuka keksikään hauskimman tavan tempaista maailman lasten hyväksi keräten samalla mojovan lahjoituspotin?
Sakkohaaste
Palaverista myöhästynyt tai kirosanan lipsauttanut joutuu maksamaan sovitun summan. Maksun voi suorittaa Nenäpäivän kiroilupurkkiin tai työporukan perustamaan omaan keräykseen.
Kuntoilua hyvän vuoksi
Lenkkitossut esiin tai polkupyörät alle – nyt nostetaan sykettä hyvän vuoksi! Lahjoittakaa viikon ajalta säästyneet työmatkakulut Nenäpäivälle.
Pukeudutaan punaiseen
Nenäpäivänä kaikki pukeutuvat punaiseen ja lahjoittavat. Pukukoodista poikenneet lahjoittavat tuplaten.
Haaste työnantajalle!
Tohditko tuplata henkilökuntasi kokoon haaliman keräyspotin?
Lataa materiaalit tempausten tueksi
Julisteista viirinauhoihin ja kaikkea siltä väliltä. Olemme koonneet kasapäin lähdemateriaalia, inspiraatioa ja tulostettavia koristeita auttaaksemme sinua järjestämään parhaimman mahdollisen Nenäpäivän tempauksen.
Perusta oma keräys ja lähde digikerääjäksi
Osallistu Nenäpäivä-keräykseen verkossa ryhtymällä digikerääjäksi. Perusta oma keräys ja kutsu seuraajasi tai asiakkaasi mukaan keräykseen somessa tai uutiskirjeellä. Voit seurata keräyssivultasi lahjoituspotin kasvamista sekä lahjoittajien terveisiä.
Yhteistyö Nenäpäivän kanssa
Nenäpäivän yhteistyökumppanit ovat mukana tukemassa tärkeää työtä maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumiseksi. Ota yhteyttä, niin räätälöidään yhdessä yrityksesi tavoitteita tukeva tapa osallistua hyväntekeväisyyteen.
Tee yrityslahjoitus
Kell’ onni on, se tonnin jakakoon – tee helppo ja nopea tonnin lahjoitus firman piikkiin. Yrityksen lahjoitus on arvokas apu maailman lasten hyväksi tehtävässä työssä. Kiitoksena lahjoituksesta tarjoamme viestintäpaketin sekä mahdollisuuden saada yrityksen tervehdysteksti Nenäpäivä-lähetykseen.