1 + 5 syytä tehdä yhteistyötä Nenäpäivän kanssa

Nenäpäivän kumppanuus kannattaa. Tässä yksi + viisi syytä, miksi kannattaa toimia nyt ja varmistaa paikka vuoden 2023 kampanjassa.

Fida_HannuHapponen-1024x634.jpg
Ugandassa maailman pisimmän koulusulun vuoksi monet lapset ja nuoret ovat tippuneet koulutuksen parista. Nenäpäivän tuella Amudatin alueella lukutaito on kehittynyt huimasti ja tyttöjä on yhä enemmän koulussa. Kuva Hannu Happonen.

1. Tukeasi tarvitaan juuri nyt!

Nenäpäivälle on suuri tarve. Jo ennen Ukrainan sotaa kriisi toisensa jälkeen on horjuttanut koko maailmaa.

Koronapandemia on lisännyt koulupudokkuutta. Nälkäkriisi ja inflaatiosta johtuva köyhyyden lisääntyminen uhkaavat tehdä uusia tuhoja. Maailmassa eletään kriisien aikaa, joka vaikuttaa kipeimmin siellä, missä jo ennestään on mennyt huonosti.

Nenäpäivän kumppanina olet mukana tukemassa tärkeää työtä maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien turvaamiseksi. Lahjoituksilla tuetaan maailmalla lasten koulutusta, terveyttä, turvaa ja ravinnonsaantia. Avun vie perille yhdeksän suomalaista järjestöä, joiden pitkäkestoisilla kehitysyhteistyöhankkeilla tuetaan lapsia Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Ihmiskunnan isot ongelmat vaativat panostuksia ja yhteisiä ratkaisuja. Yritysten ja yksityisten ihmisten tukea tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Tehdään yhdessä reilumpi maailma!

… ja tässä ne loput syyt

2. Nenäpäivä on tunnettu ja suosittu kampanja 

Nenäpäivä on tutkitusti yksi Suomen tunnetuimmista kampanjoista ja tavoittaa vuosittain käytännössä lähes jokaisen suomalaisen.

Taloustutkimuksen Suomi tänään -tutkimuksen mukaan 93% suomalaisista tuntee brändin ja Nenäpäivä on vertailuryhmässä yksi eniten tukijoita saavuttaneista kampanjoista. Nenäpäivä koetaan näkyväksi, nykyaikaiseksi ja helposti lähestyttäväksi.

3. Nenäpäivän kumppanit ovat tyytyväisiä

Tutkitusti tasan 100% Nenäpäivän kumppaneista suosittelee yhteistyötä kanssamme. 

Konsulttiyritys EY toteutti yhteistyönä Nenäpäivälle vaikuttavuusanalyysin, jossa haastateltiin yhteistyökumppaneitamme eri organisaatioista. Kyselyssä selvitettiin yhteistyön motiiveja ja vaikutuksia. 

Tulokset olivat erittäin positiivisia ja nostivat esiin Nenäpäivä-yhteistyön helppouden ja monipuolisuuden. Nenäpäivä koetaan mielekkäänä tapana osallistua hyväntekeväisyyteen ja valtaosa kertoo tavoitteiden tai odotusten täyttyneen. 

Tavoitteet yhteistyölle vaihtelivat hyvin paljon. Tärkeimmät tavoitteet suurimmalle osalle vastaajista olivat: hyvän tekeminen, henkilöstön innostaminen, oman vastuullisuusohjelman edistäminen ja brändimielikuvan parantaminen. 

90% vastaajista oli lähtenyt uudelleen mukaan yhteistyökumppaniksi.

4. Nenäpäivään osallistuminen on hauskaa!

Nenäpäivän kumppanien mukaan kampanja erottuu edukseen muista hyväntekeväisyystoimijoista hauskuudellaan.

Nenäpäivän konsepti nähtiin parempana vaihtoehtona passiiviseen rahan lahjoittamiseen nähden, koska se mahdollisti henkilöstön osallistamisen ja tarjosi helpon ja proaktiivisen tavan tehdä hyvää. Jopa 86% vastaajista kertoikin henkilöstönsä osallistuneen organisaationsa kampanjaan.

Kumppanimme ovat hyödyntäneet Nenäpäivä-yhteistyötä luovasti ja hauskasti hyvin erilaisin tavoin. 

Kotipizza teki oman Nenäpäivä-biisin, Heltti myi Nenäpäivän hyväksi asiantuntijapuheenvuoroja ja Kattokeskus puolestaan lahjoitti kampanja-aikana tehdyistä remonteista osuuden Nenäpäivälle. Laurea-ammattikorkeakoulussa Nenäpäivä on osa tapahtumatuotannon kurssia ja opettajien ammattijärjestö OAJ taas lahjoitti kokousten palkkioihin ja tarjoiluihin varatut rahat Nenäpäivälle. 

Nenäpäivän kumppanina saat meiltä kampanjapaketin, jonka avulla voitte järjestää työpaikallanne oman tempauksen esimerkiksi visailun, haasteiden, kahvittelun, teemapukeutumisen tai urheiluaktiviteettien merkeissä. 

5. Nenäpäivän kampanja tekee hyvää brändillesi 

93% kumppaneistamme kokee yhteistyön vaikuttaneen positiivisesti yrityksen maineeseen tai brändiin.

Esimerkiksi Verman-yrityksen brand manager Laura Sumelius kertoo, että Nenäpäivä on nostanut Minisunin vitamiinien näkyvyyttä apteekeissa sekä kasvattanut myyntiä vuosi vuodelta. Nenäpäivä on mahdollistanut yritykselle erilaisen ja erottuvan tavan markkinoida ja viestiä. “Viime vuonna kampanja oli sekä myynnillisesti että näkyvyyden osalta menestys. Apteekit osallistuivat aktiivisesti todella näyttävin esillepanoin”.

6. Hyvän tekeminen tekee hyvää myös itselle 

Hyvän tekemisellä ja muiden auttamisella on hyviä vaikutuksia paitsi autettavaan, myös auttajaan. Se lisää merkityksellisyyden tunnetta elämässä ja vapauttaa onnellisuushormoni oksitosiinia. 

Vapaaehtoistyötä tekevät on todettu olevan onnellisempia ja epäitsekkäiden ihmisten on todettu kuolevan myöhemmin. Toisille ostetut lahjat ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen myös lisää onnellisuutta.

Liity siis onnellisten joukkoon ja tule mukaan!