Selvitys: Nenäpäivä-kumppanuus täytti yritysten odotukset
EY:n viime vuonna tekemän selvityksen mukaan Nenäpäivän yrityskumppanien odotukset täyttyivät tai jopa ylittyivät.
– Odotuksemme täyttyivät erinomaisesti! Olemme todella tyytyväisiä, toteaa Smartum selvityksessä.
Kumppaneita yhdistää halu tehdä hyvää
EY:n kyselystä käy selvästi ilmi, että Nenäpäivän kumppaneita yhdistää halu työskennellä hyvän asian puolesta. Lisäksi monet pitävät kampanjan positiivisuudesta sekä siitä, että se on tunnettu ympäri Suomen.
– Tämä on kyllä Suomen hyväntuulisin kampanja!, kehuu Fazer kyselyssä.
Monet Nenäpäivässä mukana olevat yritykset hyödyntävät kampanjaa markkinoinnissaan ja rakentavat sen ympärille näkyvän myyntikampanjan. Osa puolestaan tarjoaa palveluitaan tai osaamistaan Nenäpäivän käyttöön.
Moni myös järjestää henkilöstön virkistystapahtumia ja tiimihenkeä nostattavia tempauksia.
Esimerkiksi Avisilta todetaan, että yhdessä tekeminen vaikutti positiivisesti myös sisäisesti.
– Kun henkilökuntaa sai mukaan, se lähensi meitä.
Kyselyn mukaan Nenäpäivä mielletään laadukkaaksi ja riskittömäksi yhteistyökumppaniksi, minkä vuoksi yritykset kokevat, että sitä on helppo hyödyntää oman brändin sekä positiivisen työnantajamielikuvan rakentamisessa. Riskinhallinnan kannalta hyvänä asiana pidetään myös sitä, että Nenäpäivän avulla voi lahjoittaa samanaikaisesti yhdeksän eri järjestön toimintaan.
Kaupallista hyötyä kampanjasta
Koska yritysyhteistyö ja kaupallisuus ovat vahva osa Nenäpäivää, ovat myös kaupalliset syyt motivoiva tekijä olla mukana kampanjassa.
– Lähtisimme mukaan uudelleenkin. Tämä on hyvä kokonaisuus, jossa yhdistyy hyvin kaupallinen puoli sekä hyväntekeväisyys, kertoo Snellman kyselyssä.
Kyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoi kampanjan vaikuttaneen positiivisesti myyntiin ja lähes kaikki hyödynsivät sitä markkinoinnissa ja viestinnässä. Suurin osa vastanneista kertoi tavoitteiden täyttyneen tai jopa ylittäneen odotukset.
– Syksyn onnistunein suklaapatukkakampanja, riemuitsee Cloetta kyselyssä.
Myynnin kasvun ohella kampanjan parhaina puolina nousivat esiin yhteishengen nostatus sekä hyvä tapa lähestyä yhteistyökumppaneita ja verkostoja hyvän asian tiimoilta.
Yrityskonsultointia ja asiantuntijapalveluita tarjoava EY teki osana kumppanuuttaan selvityksen Nenäpäivälle. EY toteutti kumppanikyselyn puhelinhaastatteluna vuonna 2016 mukana olleille yrityksille joulu-tammikuussa 2016-2017. Kampanjassa oli mukana 20 yritystä, joista tavoitettiin 18. Niistä 17 olisi valmiita lähtemään mukaan uudelleen.