Uutiset

Matti Rönkä Myanmarissa ”Ihmishenkien pelastaminen on tärkeintä”

Artikkelin julkaisu päivämäärä

28.10.2019

Jaa sosiaalisessa mediassa

Erityisen hyvin Röngän mieleen jäivät matkalla kohdatut lapset.

Punaisen Ristin matkassa Rönkä pääsi tutustumaan kyliin, joihin vierailijoiden on harvoin mahdollista päästä. Näissä kylissä Myanmarin jatkuvat sisäiset konfliktit eivät olleet läsnä, sillä kylissä eletään hyvin suljettua elämää.

– Tällaiselle uteliaalle ihmiselle matka oli äärettömän kiinnostava ja tarjosi paljon ajateltavaa. Oli hienoa päästä tapaamaan tavallisia myanmarilaisia heidän koteihinsa ja kuulemaan ihmisten elämäntarinoita. Vierailemissamme pienissä kyläyhteisöissä pääsi kurkistamaan turisteille rakennettujen kulissien taakse ja näki tavallisten ihmisten arkisen elämän iloineen ja suruineen. Vastaanottomme oli kaikkialla lämmin ja ihmiset välittömiä.

Nenäpäivän tuella Punainen Risti kouluttaa paikallisia vapaaehtoisia, jotka vievät syrjäisiin kyliin tietoa terveyteen ja tartuntatautien ehkäisyyn liittyen.


"Myanmarissa tajuaa ainakin sen, että puhdas vesi, käsienpesu, kunnollinen käymälä ja lääkäriin pääsy ovat asioita, jotka eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä. Juurikin se apu, jonka Punainen Risti on näihin vierailemiini kyliin tuonut on aika yksinkertaista, mutta tärkeää – ja pelastaa ihmishenkiä. Jo pienellä lahjoituksella saadaan Myanmarissa paljon hyvää aikaan" Rönkä toteaa.

 

Maaseudulla lapsuutensa viettänyt toimittaja löysi Myanmarista myös jotain tuttua.

– Vaikka matkustin toiselle puolelle maapalloa Myanmarin syrjäisiin kyliin, matka ei ole niin pitkä kuin ensin ajattelin. Tietyt tuoksut, näkymät ja eläinten kanssa samassa pihapiirissä eläminen tuovat mieleeni oman lapsuuteni. Kyläyhteisössä tuetaan toisia ja naapurin apuun voi selkeästi luottaa. Perheet ovat perinteisesti suuria ja isovanhemmat auttavat lastenhoidossa – aivan kuten minun lapsuudessani.

Myös myanmarilainen kulttuuri teki vaikutuksen Rönkään. Vaikka perinteiset sukupuoliroolit näkyvät monella tapaa, on myös tasa-arvolla sijansa kulttuurissa. Lisäksi monet Röngän tapaamat perheet kertoivat haluavansa panostaa juuri tyttöjen koulutukseen.

– Myanmarilainen kulttuuri on omanlaisensa yhdistelmä vanhoja vaalittuja perinteitä ja tasa-arvoa. Kayanin osavaltion riisipelloilla näimme miten naiset ja miehet työskentelevät yhdessä hankkiakseen perheelleen elantoa. Ilman työtä ei tule toimeen ja ahkeruutta arvostetaan. Koulutus on ainoa keino, jolla köyhän perheen lapsen on mahdollista päästä pois peltotöistä.

Matkasta jäi Röngälle monta hyvää muistoa, joista erityisesti yksi nostaa hymyn uutistoimittajan kasvoille.

– Ikimuistoisin hetki taisi olla se, kun sain hetken toimia lastenvahtina äitilapsikerhon kokoontumisessa. Oli ilo nähdä, kuinka hyvinvoivia ja iloisia tuon kylän lapset olivat. Suomalaisten antamalla tuella on ollut selkeästi positiivinen vaikutus näiden lasten elämään.

Nenäpäivänä 8.11. katsojat pääsevät vierailemaan Matti Röngän mukana Myanmarissa ja kuulevat lisää Matin ajatuksia matkaan liittyen.

 

Ole mukana tukemassa Nenäpäivän työtä maailmalla.