Uutiset

VIERASKYNÄ: Nenäpäivä on askel työntekijälähettilyyteen

Artikkelin julkaisu päivämäärä

20.09.2016

Jaa sosiaalisessa mediassa

Rami Saarela on mukana sparrailemassa Nenäpäivän some-viestintää.

Nykyisin hyvin viestivä yritys käyttää kaikkia edustajiaan kertomaan minkälainen yritys oikeasti on. Mutta miksi työntekijät ovat niin tärkeitä? Lukuisat tahot asiakkaista yhteistyökumppaneihin haluaa tietää yrityksestä: mikä meininki siellä on, minkälaista jengiä yrityksessä on hommissa ja mitä siellä tehdään tai aiotaan tehdä.

Useissa yrityksissä onkin jo tunnistettu työntekijälähettilyyden edistämisen arvo. Kaikkia tarvitaan tähän hommaan: johtoa kertomaan mihin yritys uskoo, miksi se on olemassa ja mihin se on matkalla, sekä asiantuntijoita siihen, mitä yrityksessä osataan ja mikä näkemys sillä on ympäristöstä. Lisäksi yritys tarvitsee kaikkia työntekijöitään välittääkseen työnteon kulttuurin ja fiiliksen asiasta kiinnostuneille.

Työntekijälähettilyyden toimimaan saaminen ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, kuin voisi kuvitella. Olisi helppoa ajatella, että meidän porukka tuottaa sisältöjä ja muut sitten jakavat niitä. Ikävä kyllä todellisuus on usein toinen ja jää puolitiehen jo yleisimmissäkin sisällöissä, joissa on äänessä asiantuntijat ja johto. Heitä voi vielä auttaa sisällön tuottamisessa, mutta entä jos muut eivät jaa sitä omissa verkostoissaan eteenpäin.

Mikä avuksi?

Perusresepti toimivaan työntekijälähettilyyteen muodostuu kolmesta osa-alueesta: henkilöstö tarvitsee luvan, osaamisen ja motivaation – jokaisen osa-alueen on oltava kunnossa. Lupa ja osaaminen ovat reseptin helpot ainekset. Motivaatio on se salainen ainesosa, joka erottelee menestyjät toisistaan. Varsinkin jakamisen kohdalla on tärkeää kysyä, miksi ihminen motivoituisi vapaa-ajalla eri lailla kuin työelämässä? Vastaus lienee: ei minkään takia.

Keittiöpsykologikin tietää selityksen: jokainen meistä rakentaa omaa kuvaansa hänelle tärkeiden ihmisten mielissä jatkuvasti. Haluamme esittää itsemme heille mahdollisimman hyvässä valossa, varsinkin kanavissa jotka edustavat meitä, ja joissa me valitsemme mitä itsestämme kerromme. Valintojamme ohjaavat ideaali-minä, kuviteltu minäkuva itsestä, sekä kysymys, minkälainen haluaisin olla muiden silmissä. Ne asettavat riman korkealle ja valinta on tiukkaa.

Kuka meistä ei haluaisi olla hauska hyväntekijä?

Nenäpäivän kaltaiset konseptit ovat täydellisiä ensiaskeleita kohti työntekijälähettilyyttä. Aitous, huumori, hyvä tarkoitus ja itsensä likoon laittaminen luovat täydellisen ympäristön omaehtoiselle sisällöntuotannolle, jota haluamme itse tuottaa ja sen jälkeen mielellämme jakaa. Kun aitous ja hauskuus näkyy, haluamme jakaa myös muiden sisältöjä.

Nenäpäivässä on hyvien tekojen lisäksi mahdollisuus antaa työntekijöille hyvä mieli, kun voi hauskanpidon lomassa auttaa. Kuin vahingossa samalla välittyy myös yrityksen hyvän fiiliksen kulttuuri sekä osallistuminen hyväntekeväisyyteen. Kun annat, niin myös saat, ainakin jos huvittaa 😉

Rami Saarela
On keski-iän kynnyksellä oleva viestinnän sekatyömies ja Vapa Impactin strategiajohtaja.

Mikä Nenäpäivän vieraskynä?
Nenäpäivän vieraskynässä Nenäpäivän tukijat ja tekijät kertovat ajankohtaisista, kiinnostavista aiheista vastuullisuuden ja hyväntekeväisyyden tiimoilta.
#nenäpäivä #vieraskynä