Uutiset

Heltin ja Nenäpäivän yhteiset arvot innostivat uudenlaiseen yhteistyöhön

Artikkelin julkaisu päivämäärä

28.02.2022

Jaa sosiaalisessa mediassa

Henna Ojala
“Nenäpäivä mahdollisti uudentyyppisen ja samalla helttimäisen tavan tehdä hyvää, jossa oma henkilöstö oli vahvasti mukana", kertoo Heltin markkinointijohtaja Henna Ojala.

Heltti haastaa terveys- ja terapia-alaa tarjoamalla saman katon alta vaikuttavat työkykyjohtamisen palvelut sekä ajatustyöläisten mielenterveyttä, hyvinvointia ja työkykyä tukevat palvelut.

Heltti on yhteiskunnallinen yritys, jonka missiona on saada ihmiset ja yritykset voimaan paremmin. Nenäpäivä valikoitui vuoden 2021 yhteistyökumppaniksi samanlaisten arvojen vuoksi. Nenäpäivä oli Heltille tuttu jo aiemmilta vuosilta, mutta nyt yhteistyötä laajennettiin ja syvennettin merkittävästi. Yhteistyö koostui yritysjohdon sekä laajemman kohderyhmän hyvinvointiwebinaareista, asiantuntijapuheenvuorojen lahjoitusmyyntikampanjasta sekä 24h kestoisesta mielenterveysaiheisesta striimistä nuorten suosimalla twitch-kanavalla. 

Henna Ojala, Heltin markkinointijohtaja, luonnehtii Nenäpäivää hyvin “helttimäiseksi”: “Olemme kummatkin asiantuntijoita vakavalla toimialalla, mutta teemme työtämme ilon ja hauskuuden kautta”. Nenäpäivä-yhteistyö sopi hyvin Heltin arvoihin, on “pokkaa” ja “tarmoa” tehdä uudenlaisia asioita. “Hehku” ja “lempi” kuvastavat Heltin inhimillistä puolta, joka sopii mainiosti myös Nenäpäivän toimintatapaan.  

Heltissä Nenäpäivä otettiin innostuneesti vastaan. Henkilöstön yhteinen projekti toi iloa etätyöaikaan. Heltin henkilöstö osallistui Nenäpäivään monessa eri roolissa. Osa oli asiantuntijana puhumassa webinaareissa, osa hoiti käytännön järjestelyjä ja myyjät kontaktoivat asiakkaita webinaarien tiimoilta. Sidosryhmille yhteistyö tarjosi mahdollisuuksia vastuullisuuden ja mielen hyvinvoinnin esille tuomiseen. 

Nenäpäivän kumppanuus hyödytti Helttiä myös myynnillisesti. Heltti myi kampanjan aikana puheenvuoroja, joissa asiantuntija kävi asiakasyrityksissä puhumassa. Puheenvuoron hinta lahjoitettiin suoraan Nenäpäivä-keräykseen. Henna kertoo, että kampanjan yhteydessä testattiin Heltin verkkokauppaa ensimmäistä kertaa. Webinaarien myynti onnistui tavoittamaan myös aivan uusia yrityksiä, jotka eivät aiemmin olleet Heltin asiakkaita.

Heltin ja Nenäpäivän yhteistyö vahvisti Heltin brändiä ja sai paljon hyvää palautetta

Henna kiittää Nenäpäivän porukkaa mutkattomasta ja hauskasta yhteistyöstä. Kumppanuudessa kokeiltiin aivan uudenlaisia tapoja toimia ja tehtiin rohkeita avauksia. Nenäpäivän ja Heltin agendat saatiin luonnollisesti yhdistettyä ja samalla luotiin uusi tapa tehdä yhteistyötä. Mielen hyvinvoinnin teema oli läsnä niin webinaarien sisällöissä kuin Nenäpäivän lahjoitusesimerkeissäkin.  

Nenäpäivä on Suomessa hyvin tunnettu ja Ojalan mukaan yhteistyö vahvisti Heltin brändiä entisestään. Positiivista palautetta tuli runsaasti, kertoo Henna: “Erityisesti yrityspäättäjät kehuivat sitä, miten kaikki hyötyivät yhteistyöstä: yritysten henkilökunta pääsi kuuntelemaan luentoja, Heltti sai näkyvyyttä ja samalla tehtiin hyväntekeväisyyttä.” Kampanja onnistui tavoittamaan myös aivan uuden kohdeyleisön, pelaavat nuoret aikuiset, terapeutti-Villen striimin kautta. Striimillä oli tuhansia katsojia ja lahjoituksia saatiin odotettua enemmän.

Innovatiivista, rohkeaa ja näkyvää yhteistyötä

Heltin ja Nenäpäivän yhteistyö näkyi Heltin verkkosivuilla, uudessa verkkokaupassa sekä sosiaalisessa mediassa. Heltin henkilöstö innostui tuomaan Nenäpäivä-sisältöä myös omiin sosiaalisen median kanaviinsa. Webinaarit  näkyivät suoraan YouTubessa ja ovat siellä edelleen katsottavissa. Henna kertoo, että he hyödynsivät Nenäpäivän valmista viestintämateriaalia ja kehuu muutenkin Nenätoimiston tiimiltä saatua tukea. 

Ojala haluaa ehdottomasti suositella muillekin yrityksille Nenäpäivän kumppaniksi ryhtymistä: “Tämä oli todella antoisaa ja tiimin kanssa oli kiva tehdä töitä!”. Hän kehottaa miettimään yhteistyötä yrityksen omista lähtökohdista käsin ja tekemään siitä kumppanin itsensä näköistä. Heltin kohdalla tämä tarkoitti “paremmin voinnin” jakamista ja tuen välittämistä eteenpäin. Henna kannustaa rohkeasti kokeilemaan uudenlaisia yhdessä tekemisen tapoja, jotka tukevat yrityksen omaa missiota ja brändiä.

Kiinnostuitko yhteistyöstä?

Nenäpäivän kumppanit ovat mukana tukemassa tärkeää työtä maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumiseksi. Käy tutustumassa yhteistyömahdollisuuksiin.

Lue lisää yhteistyöstä »