Vinkit hyväntekijöille
Kaltaisesi tyypit kotona, kouluissa ja kylillä muuttavat maailmaa tempaisemalla hyvän asian puolesta. Kannustetaan ihmisiä osoittamaan välittämistä.
Kokosimme alle hyväntekeväisyysvinkit käyttöösi. Tee hyvää yksin tai yhdessä – jo pienellä teolla on suuri merkitys.

Brunssi tai kakkukahvit
Leivo herkkuja ja myy niitä työpaikalla, koululla tai vaikka naapureille.

Vaatteidenvaihtojuhlat, kirppis tai huutokauppa
Tee suursiivous maailman lasten hyväksi.

Soita, laula, tanssi
Järjestä musiikki-, teatteri- tai tanssiesitys. Päivätanssit voi järjestää vaikkapa työpaikan tai koulun lounastauolla. Kutsu ystävät ja tuttavat kylään ja kerää pieni osallistumismaksu.

Turnaus
Järjestäkää porukalla turnaus. Osallistumismaksut voi lahjoittaa Nenäpäivälle ja välijuonnoilla voi kannustaa ihmisiä tekemään hyvää. Joukkueet voivat pelata vaikkapa hupieriä Nenät päässä tai keksiä jotain muuta hauskaa – voisiko esimerkiksi maalin tehnyt pelaaja tehdä aina jonkun tanssiliikkeen?

Sakkohaaste
Oppitunnilta myöhästynyt tai kirosanan lipsauttanut joutuu maksamaan sakkoa sovitun summan verran. Maksun voi suorittaa Nenäpäivän kiroilupurkkiin tai porukan perustamaan omaan keräykseen.

Pukeudu punaiseen
Pukeudu punaiseen ja lahjoita. Nenäpäivänä kaikki pukeutuvat punaiseen.

Lataa materiaalit tempausten tueksi
Julisteista viirinauhoihin ja kaikkea siltä väliltä. Olemme koonneet kasapäin lähdeaineistoja, inspiraatiota ja tulostettavia materiaaleja auttaaksemme sinua järjestämään parhaimman mahdollisen Nenäpäivän tempauksen.
Perusta oma keräys ja lähde digikerääjäksi
Osallistu Nenäpäivä-keräykseen verkossa ryhtymällä digikerääjäksi. Perusta oma keräys ja kannusta tuttavasi mukaan lahjoittamaan jakamalla keräystäsi vaikkapa somessa. Keräyssivultasi voit seurata lahjoituspotin kasvamista sekä lahjoittajien terveisiä.


Miten lahjoitus vaikuttaa?
Nenäpäivän tuen vie perille luotettavasti yhdeksän suomalaista järjestöä, joiden pitkäkestoisilla kehitysyhteistyöhankkeilla tuetaan maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.