”Me ponnistelemme kaikin mahdollisin tavoin, ja kotiapulaislaki toteutuu”

Jo 19 vuotta Indonesian päättäjien pöydillä jumittanut laki antaisi kotiapulaisille työntekijän statuksen, ja sitä kautta monta kaikille muille työntekijöille jo kuuluvaa oikeutta. Jala PRT -järjestön Lita Anggraini vakuuttaa, että kotiapulaiset ovat valmiita jatkamaan nälkälakkoaan, kunnes laki käsitellään ja hyväksytään parlamentissa.

Iloisenvärisillä muovilautasilla ei ole ruokaa. Sen sijaan tarjolla on esimerkiksi pesusieniä, rättejä, tuttipullo, kuurausharja ja kello. Lautasrivien takana istuu naisia kyltit sylissään, ja heidän takanaan kohoavat Indonesian pääkaupungin Jakartan parlamenttitalon jyhkeät muurit.

Tämä on osa kotiapulaisten ja heitä tukevien perheenjäsenten ja muiden aktivistien nälkälakkoa, joka alkoi elokuun 14. päivänä ja on siitä lähtien näkynyt kaikkiaan kuudessa Indonesian kaupungissa. Pari kuukautta on lyhyt aika, jos vertaa siihen, kuinka kauan kotiapulaiset ovat odottaneet.

Sillä vauraiden ihmisten kodeissa työskentelevien oikeuksia koskeva laki on maannut parlamenttitalon suojissa 19 vuotta. Hämmästyttävällä hitaudella edennyt lakiluonnos on kolhiintunut matkalla, mutta silti se nostaisi toteutuessaan jopa 5 miljoonaa raskasta työtä tekevää ihmistä asemaan, jossa heidät ensimmäistä kertaa tunnustettaisiin työntekijöiksi. Indonesian työlainsäädäntö ei koske kotiapulaisia, jotka ovat eläneet aina – ja elävät edelleen –ilman perusoikeuksia. Maa ei myöskään ole ratifioinut kansainvälisen työjärjestön ILOn säädoksiä, jotka koskevat kotiapulaisten asemaa (189) sekä väkivallan ja häirinnän kieltämistä (190).

Naisten sukupuoleen perustuva suojattomuus altistaa kaikelle syrjinnälle

Yksi mieltään osoittavista naisista on Lita Anggraini, SASKin tukeman kotiapulaisten oikeuksia ajavan Jala PRT -järjestön työntekijä, joka on valjastanut uransa ja voimansa kotiapulaisten aseman parantamiselle. Hän on ollut järjestönsä kautta mukana vaikuttamassa lain sisältöön. Hän uskoo, että laki olisi käänteentekevä muutos kotiapulaisille niin työntekijöinä, siirtotyöläisinä, kansalaisina, ihmisinä – ja etenkin naisina.

– Kotiapulaiskysymys heijastelee todellisuudessa naiskysymystä. Naisia ja heidän tekemäänsä työtä ei tähän mennessä ole nähty, tunnustettu tai arvostettu, ja heitä on pidetty toisen luokan kansalaisina, Anggraini sanoo.

Hän näkee tilanteen Indonesian rakenteellisena ongelmana, jossa nainen sukupuolensa takia turvaton ja altis myös rotuun ja yhteiskuntaluokkaan perustuvalle häirinnälle ja väkivallalle, ihmiskaupalle ja indonesialaisessa yhteiskunnassa vallitsevalle feodalismille. Sukupuolen perusteella tapahtuva syrjintä valuu kotiapulaisten työpaikoille, jossa heillä ei ole arvoa sen enempää työntekijöinä kuin ihmisinäkään.

– Kotien työntekijöillä ei ensinnäkään ole ihmisarvoista elämää, koska heidän työnsä ei ole ihmisarvoista. Toiseksi, he ovat marginaalissa suhteessa muihin työtä tekeviin, koska heiltä puuttuu lain suoja ja kaikki oikeudet ottaa osaa tai päätöksentekoon, joka koskee heidän

työtään. Kolmanneksi, he eivät tunne oikeuksiaan, mikä antaisi heille edellytyksiä muuttaa tilannettaan, työtään ja elämäänsä, Anggraini listaa.

Hän ei suostu puhumaan kotiapulaisista ”epävirallisina” vaan ”epävirallistettuina” työntekijöinä.

Laki toisi yhtäläisiä oikeuksia, muttei vielä määrittele minimipalkkoja tai maksimityöaikaa

Mitä laki sitten toisi kotiapulaisille? Työntekijän perusoikeuksia, jotka kuuluvat yleismaailmallisiin ihmisoikeuksiin. Laki suojaisi oikeutta pitää hallussaan omaa henkilöllisyystodistusta ja muita henkilökohtaisia papereita sekä työsopimusta, joka sekin olisi lain takaama oikeus. Kotiapulaiselle olisi myös turvattava säällinen majoitus ja ravinto, jos työnantaja edellyttää asumista työpaikalla. Hänellä olisi myös oikeus harjoittaa vapaa-ajallaan omaa uskontoaan riippumatta työnantajan vakaumuksesta.

Lain tuomat muutokset merkitsisivät kotiapulaisille työntekijän perusoikeuksia eli niitä, jotka jo kuuluvat kaikille muille työntekijäryhmille: kuten oikeus neuvotella kohtuullisista työajoista ja vuosilomasta sekä niin sanotun 13. kuukauden palkan, joka vastaa meidän lomarahaamme.

Lakiluonnos ei määrittele maksimityöaikaa, mutta se säätelee päivittäisen lepoajan.

Laki myös takaisi kotiapulaisille sosiaaliturvan, jonka he ovat tähän mennessä onnistuneet taistelemaan itselleen vain osittaisena. Sosiaaliturva laajenisi nykyisestä, eikä se voisi olla riippuvainen työnantajan suopeudesta, mutta eläkkeet jäisivät edelleen sen ulkopuolelle. Kotiapulaisilla olisi oikeus työnantajan tai valtion tarjoamaan sairausvakuutukseen ja tarvittaessa lisäkoulutukseen. Lisäksi laki kieltäisi kotiapulaistyön teettämisen alle 18-vuotiaalla sekä kotiapulaisen pahoinpitelemisen vankeusrangaistuksen uhalla.

Nykymuodossaan ehdotettu laki mainitsee palkkojen turvaamisen, mutta Anggrainin mukaan ministeriö säätää erikseen palkoista. Toistaiseksi kotiapulaisten ansiot ovat vain noin 20–30 prosenttia maan yleisestä minimipalkasta. Myös järjestäytymisoikeus on saanut lakiluonnoksessa maininnan, mutta oikeudesta perustaa liittoja ja kuulua niihin on säädetty erikseen ammattiliittoja koskevassa laissa.

Lapsityö tuli lähelle ja jätti jäljen

Lita Anggraini ei itse ole koskaan työskennellyt kotiapulaisena, mutta aihe jätti häneen syvät jäljet jo lapsena. Koulutoverinsa luona käydessään hän huomasi, että perheen kotiapulainen oli lapsi. Anggrainin mieli musertui, ja hän kuvitteli, millaista olisi olla tuo toinen pieni tyttö.

Hänen oma virkamiesperheensäkin oli hyvin toimeentuleva ja työllisti kolme kotiapulaista. Anggraini muistaa, että kun joku hänen kotonaan työskennelleistä naisista oli sairas, perheen äiti hoivasi potilasta ja antoi tämän levätä. Muisto on tärkeä, samoin kun perheessä vallinnut keskusteleva, lukeva ja yhteiskunnallisesti valveutunut ilmapiiri.

Anggrainin nuoruutta ja opiskeluaikaa varjosti vuoteen 1998 asti Indonesiaa hallinneen presidentti

Suharton diktatuuri, joka pyrki rajoittamaan kaikkea keskustelua. Anggraini kuitenkin kouluttautui

yliopistossa, perusti ystäviensä kanssa naisten oikeuksia ajavan yhdistyksen ja hylkäsi lupaavan uran valtion virkamiehenä. Sittemmin hän oli perustamassa Aasian kotiapulaisten verkostoa ja ammattiliittoa, joka viime vuosituhannen vaihteessa alkoi selvittää ja tutkia todellisuutta, jossa miljoonat kotiapulaiset elävät.

Kotiapulaiset vaativat, että valtio ottaa vastuun

Noiden selvitysten perusteella laadittiin seuraavina vuosina lakiluonnos, joka luovutettiin parlamentin käsittelyyn vuonna 2004. Demokratiapuolueen tuella se eteni, mutta on joka vuosi jäänyt muiden uudistusten jalkoihin. Ajan saatossa parlamentti on tehnyt lisäselvityksiä, moukaroinut lakiluonnosta ja keskeyttänyt koko asiasta keskustelun. Lopulta presidentti Joko Widodo kirjelmöi parlamentille ja hyljeksitty lakiluonnos on uudelleen parlamentin agendalla kaikkiaan 15 tarkistuskerran jälkeen. Ainakin paperilla, sillä lakivaliokunnan käsittelyaikaa ei ole vielä saatu sovittua.

Nälkälakko siis jatkuu. Kotiapulaisten oikeuksien puolustajat Jakartassa, Medanissa, Anggrainin synnyinkaupungissa Semarangissa, Tangerangissa, Makassarissa ja Surabayassa istuvat tänäänkin kadulle lautasineen. ”Valtio on vastuussa kotiapulaisten elämästä”, lukee heidän kylteissään.

Anggraini tietää, että moni asia parlamentissa voi jälleen viskata kotiapulaislain sivuun. Mutta luovuttamassa hän ei ole.

– Me ponnistelemme kaikin mahdollisin tavoin, ja kotiapulaislaki toteutuu.

Sini Saaritsa