Uutiset

Auttaako Nenäpäivä-keräys sotien ja katastrofien uhreja?

Artikkelin julkaisu päivämäärä

26.10.2016

Jaa sosiaalisessa mediassa

Kuva: Unicef 2016/Holt

Aleppo on maanpäällinen helvetti. Hirmumyrsky Matthew riepotteli Haitia. Jemenin siviilien lohduton taival. Näin ovat uutisotsikot tuoneet maailman tapahtumat silmillemme viime viikkojen aikana. Ne kertovat lohduttomia tarinoita ihmisistä, jotka ovat menettäneet kaiken luonnonkatastrofien tai sotien jaloissa. Autetaanko Nenäpäivän tuella katastrofien ja sotien uhreja?

Nenäpäivä on aikoinaan perustettu, jotta saataisiin kerättyä varoja pitkäjänteisen kehitysyhteistyön tueksi. Uutisotsikoilta pimennossa ovat miljoonat lapset, jotka ovat syntyneet haastaviin olosuhteisiin. Heiltä puuttuu mahdollisuudet hyvään lapsuuteen – koulutukseen, terveyteen, turvaan ja ravintoon. Kerran vuodessa Nenäpäivä nostaa heidän äänensä kuuluviin.

Joskus pienilläkin asioilla voi olla merkitystä lapsen elämän ja tulevaisuuden kannalta. Moskiittoverkko voi suojata hyttysen pistolta, tappavalta malarialta tai pelastaa orvoksi joutumiselta. Lukutaidon ja koulutuksen myötä voi löytää työn, josta saa elämiseen riittävän palkan ja toimeentulon koko perheelle. Asenteiden muutos voi pelastaa koko kylän tytöt haitallisilta perinteiltä, kuten lapsiavioliitoilta tai silpomiselta. Lisääntynyt ymmärrys luonnonkatastrofeista voi pelastaa jopa tuhansia ihmishenkiä.

Humanitaarinen apu auttaa hädänalaisia katastrofin sattuessa. Se on ensiarvoisen tärkeää. Nenäpäivässä mukana olevilla järjestöillä on omia keräyksiä, joihin osallistumalla voi tukea katastrofien hädänalaisia. Järjestöt joutuvat käyttämään rajallisia resurssejaan yhä enemmän hätäavun antamiseen, mutta se ei poista tarvetta pitkäjänteiselle kehitysyhteistyölle.

Pitkäjänteinen työ pyrkii ennakoimaan ja saamaan aikaan kestäviä muutoksia. Sillä pyritään vaikuttamaan yhteisöjen ja yhteiskuntien rakenteisiin esimerkiksi jakamalla tietoa ja taitoja köyhimmille alueille, jotta ihmisten perustarpeet täyttyisivät. Samalla myös yhteiskunnat kehittyvät ja niistä tulee vakaampia. Tasa-arvoinen ja vakaa maailma on meidän kaikkien etu.

Emme valitettavasti voi estää kaikkia maailman konflikteja ja katastrofeja syntymästä, mutta nälkä ja köyhyys johtavat usein levottomuuksiin ja konflikteihin. Moniin tilanteisiin ennalta varautuminen tulisi kaikille osapuolille halvemmaksi ja vähentäisi inhimillistä kärsimystä. Nenäpäivän tuella mm. 40 000 ihmistä on saanut koulutusta luonnonkatastrofeihin varautumisesta. Tarvitaan sekä ennaltaehkäisevää että reagoivaa työtä.

Lue lisää, mitä Nenäpäivän tuella on saatu aikaiseksi >>

Katso, mitä lahjoituksesi esimerkiksi voi mahdollistaa >>