Usein kysyttyä
Mikä ihmeen Nenäpäivä?
Nenäpäivän visiona on Suomi, jossa jokainen edistää maailman lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista. Nenäpäivä kerää varoja maailman lapsille pitkäkestoiseen kehitysyhteistyöhön sekä edistää globaalia oikeudenmukaisuutta viihteen ja yhteisen kansanliikkeen voimalla.
Nenäpäivä-kampanjan järjestää Nenäpäivä-säätiö, joka toimii kampanjaorganisaationa yhdeksälle järjestölle. Nenäpäivä-säätiön ovat vuonna 2004 perustaneet Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu yhdessä Ylen kanssa. Nenäpäivä-säätiön toiminnassa ovat mukana myös Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Yle tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.
Valtakunnallinen Nenäpäivä-kampanja järjestetään kerran vuodessa ja seuraava toteutetaan maaliskuussa 2025 .
Milloin Nenäpäivää vietetään?
Valtakunnallinen Nenäpäivä-kampanja järjestetään kerran vuodessa, mutta uudistusten johdosta vuonna 2024 ei Nenäpäivä-ohjelmaa nähdä. Maaliskuussa 2025 toteutettavan Nenäpäivä-kampanjan huipentava live-show nähdään Nelosella.
Mistä Nenäpäivä on tullut?
Nenäpäivän juuret ovat Iso-Britanniassa, jossa ensimmäistä Nenäpäivää eli Red Nose Day:tä vietettiin jo vuonna 1988. Red Nose Day syntyi, kun käsikirjoittaja-ohjaaja Richard Curtis havahtui Etiopian nälänhätään. Kohdattuaan lasten hädän Curtis kokosi viihde- ja koomikkokollegansa yhteen ja aloitti sittemmin kansanliikkeeksi muodostuneen hyväntekeväisyyskampanjan, jossa viihteen voimalla tuetaan kaikkein heikommassa asemassa olevia. Suomeen Nenäpäivä tuotiin Briteistä 2007. Suomen lisäksi kampanjaa järjestetään Comic Reliefin lisenssillä myös mm. Belgiassa ja Yhdysvalloissa.
Mihin Nenäpäivän keräämät varat käytetään?
Nenäpäivä tukee maailman lapsia hankkien varoja yhdeksän järjestön pitkäkestoisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin Afrikassa, Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa. Nenäpäivällä on neljä teemaa, joihin varat suunnataan: terveys, turva, koulutus ja ravinto. Näitä tuetaan, jotta jokaisella maailman lapsella olisi mahdollisuus hyvään elämään. Nenäpäivän keräystuotolla järjestöt edistävät siis lasten koulutusta ja turvaa, vahvistavat perheiden ja yhteisöjen asemaa sekä tekevät työtä lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Nenäpäivän varoilla tuetaan myös Nenäpäivän lisenssintarjoajan brittiläisen Comic Reliefin kautta kehitysyhteistyötä Afrikassa.
Vuonna 2023 Nenäpäivä tukee maailman lapsia 15 eri maassa ja hankkeita on monia. Lue lisää Nenäpäivän tukemista hankkeista.
Miten voin osallistua Nenäpäivään?
Nenäpäivään voi osallistua kuka tahansa!
Nopein ja helpoin tapa osallistua on lahjoittaa maailman lasten hyväksi.
Yritykset, yhteisöt ja oppilaitokset voivat tehdä lahjoituksen verkkopankissa tai tilaamalla lahjoituslaskun haluamalleen summalle.
Lisäksi osallistavia osallistumistapoja on monia! Viime vuosina niin yksityishenkilöt, koulut, työpaikat, seurakunnat, yhteisöt ja yritykset ovat tempaisseet hyvän asian puolesta. Varainkeruun tueksi kannattaa perustaa oma keräys, jonka kautta voi tilittää keräämänsä varat sekä seurata potin kertymistä reaaliajassa.
Osallistua voi myös tukemalla muiden heittäytymistä ja levittämällä sanaa Nenäpäivästä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #nenäpäivä.
Lue lisää ja osallistu täällä>
Mihin asti voin lahjoittaa Nenäpäivälle?
Nenäpäivällä on jatkuva keräyslupa eli voit lahjoittaa koska tahansa. Lahjoituksen voit tehdä esimerkiksi verkkopankissa tai puhelimella.
Voit myös ryhtyä 5 euron kuukausilahjoittajaksi. Lähetä tekstiviesti KK5 AVAA numeroon 16499. Kuukausilahjoitus veloitetaan operaattorisi puhelinlaskun yhteydessä. Tekstarilahjoitukset toimivat Telian, Elisan, Dnan, Saunalahden ja Kolumbuksen liittymillä. Kuukausilahjoituksen lopettaminen on helppoa: Lähetä viesti KK5 SULJE numeroon 16499. Viestin hinta on 0 euroa.
Miten teen lahjoituksen Nenäpäivälle?
Mikäli haluat lahjoittaa suoraan verkkopankissa, mobiilimaksulla tai MobilePayllä lahjoita tästä >>
Voit myös tehdä lahjoituksen maailman lasten hyväksi Nenäpäivän keräystilille:
- Osuuspankki: FI44 5780 1020 0003 14
- Nordea: FI37 1572 3000 3844 20
- Danske Bank: FI47 8000 1570 8504 13
Merkitse lahjoituksen saajaksi Nenäpäivä-säätiö ja käytä suorituksessa sinulle sopivaa viitenumeroa. Ethän tee suoritusta ilman viitettä.
- Yksityishenkilö: 4006
- Yritys: 3104
- Koulut ja päiväkodit: 3308
- Yhteisö: 3201
- Seurakunnat: 5306
Lisäksi voit tukea maailman lapsia ryhtymällä 5 euron kuukausilahjoittajaksi. Lähetä tekstiviesti KK5 AVAA numeroon 16499. Kuukausilahjoitus veloitetaan operaattorisi puhelinlaskun yhteydessä. Tekstarilahjoitukset toimivat Telian, Elisan, Dnan ja Saunalahden liittymillä. Kuukausilahoituksen lopettaminen on helppoa: Lähetä viesti KK5 SULJE numeroon 16499. Viestin hinta on 0 euroa.
Miten tilitän käteisvarat Nenäpäivälle?
Käteisvarojen tilittämiseen voit käyttää TalletusOtto-automaattia. Käy kurkkaamassa tarkemmat talletusohjeet täältä.
Mistä Nenän voi ostaa ja miten se on valmistettu?
Neniä voit ostaa yksittäin tai isompana satsina Nenäpäivän kotisivuilla olevasta Kaupasta>.
Neniä myyvät myös suurin osa Fida-myymälöistä.
Nenäpäivän Nenä on valmistettu Turussa. Nenä kehitettiin yhteistyössä yli kolmekymmentä vuotta toimineen Scaletec Oy:n kanssa, joka myös valmistaa Nenät. Nenä on 100% kierrätettävää muovia, joten kun Nenää on käytetty riittämiin, se kannattaa viedä muovinkeräykseen.
Aiemmin tehtyjä Neniä (esim. vaahtomuovista tehtyjä) ei valitettavasti ole enää myynnissä, sillä Nenäpäivän Nenät halutaan tuottaa hiilijalanjälkeä säästäen kotimaassa.
Mikä on oma keräys? Miten luon ja julkaisen oman keräyksen?
Nenäpäivän omat keräykset ovat yksityishenkilöiden, kaveriporukoiden, yritysten tai organisaatioiden omia keräyslippaita maailman lasten hyväksi. Sinäkin voit perustaa oman keräyksen ja keksiä oman tempausidean!
Lue lisää alta tai täältä>
Oman keräyksen perustaminen on helppoa: täytä lyhyt lomake, lataa mukaan kuva ja sinulla on oma keräys, jonka kautta voit kerätä varoja ja kertoa muillekin, mitä teet maailman lasten tukemiseksi.
Jaa keräyksesi linkkiä kavereillesi viestitse ja somessa: haasta kaikki mukaan! Kaikki voivat osoittaa tukensa keräyksellesi lahjoittamalla keräyksesi kautta. Oman keräyksen kautta myös kerättyjen käteisvarojen tilitys onnistuu helposti.
Kun olet perustanut oman keräyksen, saat automaattisesti sähköpostivahvistuksen antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Sähköpostiviestistä löydät keräyssivusi muokkauslinkin, jonka kautta pääset muokkaamaan keräyksesi tietoja:
1) Klikkaa linkistä ja valitse välilehti muokkaa
2) Sinulle avautuu muokkaussivu, johon voit tehdä haluamasi muutokset
3) Kun olet valmis, laita täppä sivun alareunaan JULKAISE-kohtaan ja paina TALLENNA
– Tadaa, oma keräyksesi on julkaistu kaikkien nähtäville!
Miten yritykset voivat osallistua Nenäpäivään?
Nenäpäivä etsii jatkuvasti uusia yrityskumppaneita, jotka haluavat auttaa ja osallistua Nenäpäivän iloiseen kampanjaan! Kumppanuustiimimme löytää varmasti jokaisella yritykselle sopivan tavan olla mukana. Nenäpäivässä mukanaolo myös tutkitusti kannattaa! Lue lisää kumppanuuksista täältä>
Kuinka paljon lahjoituksesta menee perille – ja meneekö se varmasti perille?
Nenäpäivä tukee kaikista heikoimmassa asemassa olevia lapsia tavoitteena edistää jokaisen lapsen oikeutta ravintoon, koulutukseen, turvaan ja terveyteen. Tuemme siis maailman lapsia siellä, missä he asuvat, jotta he voisivat elää kotimaassaan turvallista elämää. Nenäpäivä-keräyksellä hankitut varat ohjataan hyvin suunniteltuun hanketyöhön, jolla saadaan vuosittain aikaan pysyviä muutoksia tuhansien lasten elämässä. Järjestöjen toiminta tapahtuu tiukasti kaikkia toiminnasta annettuja lakeja ja asetuksia noudattaen.
Nenäpäivän järjestöt raportoivat Nenäpäivä-säätiölle varojen käytöstä sekä siitä, mitä varoilla on saatu aikaan. Mahdollisia väärinkäytöksiä kohtaan kaikilla Nenäpäivän toiminnassa mukana olevilla järjestöillä on nollatoleranssi ja jokaisella omat valvontamekanisminsa. Nenäpäivän toiminnassa mukana olevilla järjestöillä on vuosien kokemus kehitysyhteistyöhankkeiden vetämisestä. Ammattitaitoiset työntekijät tietävät, miten keräysvaroilla saadaan tehokkaimmin pysyviä tuloksia kehitysmaissa aikaan. Monet hankkeista saavat myös Ulkoministeriön tukea eli ne ovat myös Ulkoministeriön valvonnan piirissä.
Tutustu vuoden 2023 toimintaan täällä>
Miksi Nenäpäivä kerää rahaa kehitysyhteistyölle, eivätkä auta suomalaisia?
Nenäpäivä-säätiö on perustettu keräämään varoja kehitysyhteistyöhön ja se toimii Comic Reliefin omistaman Red Nose Day -lisenssin alla. Säätiö toimii sille asetettujen sääntöjen puitteissa.
Nenäpäivä tukee kaikista heikoimmassa asemassa olevia lapsia tavoitteenaan jokaisen lapsen oikeus ravintoon, koulutukseen, turvaan ja terveyteen. Tuemme siis maailman lapsia siellä, missä he asuvat, jotta he voisivat elää kotimaassaan turvallista elämää.
Nenäpäivä-keräyksellä hankitut varat ohjataan hyvin suunniteltuun hanketyöhön. Valtaosa järjestöjen toiminnasta tapahtuu Ulkoasiainministeriön ja valtion ohjauksessa, tiukasti kaikkia toiminnasta annettuja lakeja ja asetuksia noudattaen. Ruohonjuuritasolla tehtävän työn lisäksi Nenäpäivä tukee vaikuttamistyötä, jolla muutetaan lakeja, asenteita ja rakenteita sekä jaetaan tietoa ja taitoja kehitysmaihin. Tämän työn tulokset eivät näy päivässä ja siksi tukeamme yhä tarvitaan.
Nenäpäivä-kampanjan ja -keräyksen takana on itsenäinen Nenäpäivä-säätiö, mikä toimii säätiölle asetettujen sääntöjen mukaisesti. Nenäpäivä-kampanja ja sen huipentava ohjelma nostaa esiin maailman lasten elämän haasteet ja tiedottaen kehitysyhteistyön tuloksista ja merkityksestä viihteen ja huumorin voimalla.
Suomessa on monia hienoja keräyksiä, myös jäsenjärjestöjemme toimesta, joilla tuetaan ihmisiä kotimaassa. Nenäpäivä nostaa kuitenkin kerran vuodessa esiin maailman lasten tarpeet. Nenäpäivän viesti on, että jokaisella lapsella maailmassa tulisi olla oikeus ihmisarvoiseen elämään. Uskomme, että tarjoamallamme tuella ja tehtävässämme onnistumisella on positiivinen vaikutus myös meidän tulevaisuuteen.
Nenäpäivälle, kuten mille tahansa säätiölle tai järjestölle lahjoittaminen on aina vapaaehtoista – kukin saa tukea haluamaansa työtä.
Keitä Nenäpäivä-kampanjassa esiintyvät lapset ovat?
Nenäpäivä-kampanjassa käytetään kuvia mm. lapsista, jotka elävät alueilla tai yhteisöissä, joita tuetaan Nenäpäivän keräysvaroilla. Jokaisen kuvan ottamiseen on pyydetty lupa ja paikalliset avustustyöntekijät huolehtivat siitä, että kuvattavilla lapsilla ja heidän huoltajillaan on täysi tieto kuvauksista ja kuvien käyttötarkoituksesta.
Lasten kuvia käytetään harkiten ja aina lasten oikeudet huomioiden. Mikäli kuvan julkaisemisesta olisi lapselle jonkinlaista haittaa, kuvaa ei käytetä Nenäpäivä-kampanjassa. Joissain tapauksissa lasta myös suojellaan sillä, ettei hänen oikeaa nimeään tai kotipaikkaansa julkaista.
Nenäpäivä-kampanjassa käytettäviä kuvia ei lavasteta millään tavalla; lasten ulkoiseen olemukseen ei puututa eikä kuvia käsitellä jälkikäteen niin, että kuvan todenperäisyys muuntuisi. Nenäpäivän tehtävänä on kertoa lasten oikeuksia kunnioittaen todellisuus avun tarpeesta, siitä, millaisia elämä kehitysavun kohteissa on ja mitä vaikutuksia tuellamme on saatu aikaan.