”Toivon, että muutos jatkuu” – KUA:n Nenäpäivä-työ parantaa koulumenestystä Ugandassa 

Nenäpäivä-varoin tuettu työ kannustaa teiniäitejä, lapsityöläisiä ja vammaisia oppilaita koulun penkille. Syrjäisissä ugandalaiskouluissa saadaan nyt jopa asteikon parhaimpia arvosanoja. 

Rummut paukkuvat rytmikkäästi, kun lapset tanssivat ja laulavat koulun pihalla. Uusi kouluvuosi on alkanut syrjäisellä koululla Mubendessa, noin 150 kilometriä Ugandan pääkaupungista länteen.  

Tämä on juhlahetki koko kylälle. Poika pihapuun varjossa ottaa mallia aikuisista, kaivaa jostakin suorakaiteen muotoisen peltirasian ja asettaa sen retein elkein sormiensa väliin. Esitys ikuistuu paitsi älypuhelimiin myös peltirasian kuvitteelliselle muistikortille.

Ennen tämä ugandalaiskoulu kuului niihin, jonka oppilaat pärjäsivät heikoiten osaamista mittaavissa kansallisissa testeissä. Nyt yhä useampi vanhempi tuo lapsensa kouluun. Oppilaiden arvosanat ja lukutaito ovat parantuneet. Opettajat ovat saaneet koulutusta, ja lapsille järjestetään oheistoimintaa musiikin, urheilun ja draaman parissa.  

“Koulussa on yhä oppilaita, joilla on oppimisvaikeuksia, mutta nyt meillä opettajilla on eväitä ratkoa haasteita”, kuvailee Mary Tuhirirwe, joka on opettanut koulussa jo 12 vuotta. 

Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Mubenden kouluja Nenäpäivä-varoin vuodesta 2019 alkaen. Merkittävässä roolissa on ollut paikallinen kumppanijärjestö Racobao, joka on yhdessä koulujen kanssa onnistunut tuomaan mukaan muutokseen sen kaikkein tärkeimmän: kokonaisen kyläyhteisön koulun ympärillä.  

SAMANTAPAISIA tuloksia on saatu aikaiseksi yhteensä 20 ugandalaiskoulussa, jotka ennen hanketta olivat usein tyhjillään. Edes opettajat eivät aina vaivautuneet tulemaan kouluun.  

Tuhirirwen koulussa on ensimmäisenä koulupäivänä paikalla 87 lasta. Yli 500 oppilaan koulussa se ei ole huima määrä, mutta opettajat eivät ole vielä hätkähdä. Käynnissä on papujen sadonkorjuu, mikä pitää monet perheet vielä muutaman päivän kiireisinä. Ensimmäisistä koulupäivistä luistaminen peltotöiden vuoksi ei kaada maailmaa, mutta esimerkiksi läheisellä kaivoksella työskentelevistä lapsista Tuhirirwe on huolissaan.  

“Olen käynyt puhumassa vanhemmille siitä, miksi lapset kannattaa panna kouluun. Työstä lapsi saa ehkä palkan, mutta se raha häviää hetkessä. Koulutus on investointi elämään”, Tuhirirwe painottaa.

Koulujen aukiolo ei ole näillä seuduilla itsestäänselvyys. Koronan vuoksi ugandalaislapset ovat eläneet läpi maailman pisimmän koulusulun, joka kesti kaksi vuotta.

Mubendea kohtasi toinenkin tragedia, kun ebola alkoi levitä alueella loppuvuodesta 2022 ja koulut suljettiin jälleen kuukausiksi. Koulusuluilla on ollut käänteentekevä vaikutus monien tyttöjen elämässä, sillä niiden aikana teiniraskaudet lisääntyvät merkittävästi. 

17-vuotias Miriam (nimi muutettu) sai pojan 15-vuotiaana. Kuultuaan Miriamin raskaudesta lapsen isä lähti pois kylästä, eikä hän ole tukenut nuorta äitiä lapsen elättämisessä. Miriam kertoo, miten hän keskeytti koulunkäynnin vatsansa pyöristyessä. Nuorta tyttöä suretti. 

“Äiti sanoi minulle, etten voisi enää mennä kouluun, koska olisin huono esimerkki muille lapsille”, Miriam muistelee ja silittelee sylissään istuvan poikansa päätä.  

Miriamin tilanne muuttui, kun Tuhirirwe ilmestyi eräänä päivänä hänen kotipihalleen.  

“Luulin, että madam Mary tuli puhumaan sisarusteni asioista. Kun ymmärsin, että kyse on minusta ja kouluun paluustani, olin uskomattoman onnellinen”, Miriam kertaa.  

Tuhirirwe vakuutti, ettei Miriamin tarvitse maksaa koulumaksuja, kunhan hän vain palaisi kouluun. Lopulta Miriamin äitikin piti suunnitelmaa hyvänä ja lupasi hoitaa poikaa koulupäivien ajan.

Teiniäidin osa maaseudulla on karu: naapurit kuiskivat ja pitävät nuorta äitiä pilkkanaan. Monen mielestä Miriam on hullu valitessaan koulunkäynnin jokapäiväisen työnteon sijasta.  

“Minulla on lapsi, mutta pidän itseänikin lapsena. Haluan kouluttautua ja toivon, että minulla on jossain vaiheessa taitoja kantaa aikuisen vastuuta”, Miriam miettii ja antaa ohjeita myös muille teiniäideille: 

“Raskaus ei ole maailmanloppu. Synnytä lapsi ja jatka koulunkäyntiä. En kadu sitä, että olen äiti, mutta haluan olla isona opettaja kuten madam Marykin.” 

Haastattelu loppuu, kun Miriam kysyy, joko hän voisi lähteä kotoaan kouluun, jossa päivän opetus on jo käynnissä.  

LAPSITYÖLÄISTEN ja teiniäitien ohella opettajat ovat kannustaneet myös vammaisten lasten vanhempia tuomaan lapsensa kouluun. Toisessa koulussa, punaisina pöllyävien hiekkateiden päässä opetukseen osallistuu Joshua Kisakye. Hän on 6-vuotias, mutta näyttää huomattavasti ikäistään nuoremmalta eikä liiku lainkaan omin jaloin.  

Kun kylän opettajat jalkautuivat koteihin kannustamaan vanhempia lähettämään lapsensa kouluun, Joshuan äiti Mariam Nakintu innoistui: tässä olisi keino lisätä sisältöä pojan päiviin.  

”Joshua on ollut koulussa vuoden yhdessä muiden lasten kanssa. Hän ei ole enää niin ujo eikä mene piiloon, kun muita vieraita tulee kotiin”, Nakintu kertoo. 

Ulkopuolisena edistystä on vaikea havaita, mutta Joshua tuntuu kuitenkin reagoivan ääntelemällä, kun opettaja John Twesiime opettaa hänelle luokassa aakkosia. 

“Monet vanhemmat ajattelevat, etteivät vammaiset lapset kuulu kouluun. Joshua on erityinen lapsi. Yritän luoda sellaista oppimisympäristöä, jossa hänellä on mahdollisuus oppia yhdessä ikäistensä kanssa.” 

MYÖS muut Joshuan koulun oppilaat ovat hyötyneet Nenäpäivä-varoin tuetusta työstä. Yhä useampi lapsi käy koulussa. Vuorovaikutus perheiden ja koulun välillä on parantunut, mikä puolestaan vaikuttaa koko kylän kokemukseen yhteisön identiteetistä ja arvosta. 

Perheenisä Nisurunziza Bidas kuuluu vanhempainyhdistykseen, joka toimii aktiivisesti vuoropuhelun edistämiseksi yhteisön ja koulun välillä. Kun projekti alkoi vuonna 2019, oppilaiden arvosanat lähtivät nousuun. Ensimmäistä kertaa ikinä Mubenden seudun kouluissa on saatu jopa asteikon parhaimpia arvosanoja. 

“Pidän koulutusta tärkeänä ja olen yrittänyt saada vanhemmat laittamaan lapsensa kouluun ensimmäisestä koulupäivästä lähtien. Minunkin lapseni joutuvat tekemään iltaisin ja loma-aikaan kotitöitä, mutta kun koulut alkavat, niin silloin opiskellaan”, Nisurunziza Bidas sanoo topakasti. 

ENSIMMÄISEN kouluviikon lopulla yhä useampi talous on saanut papusadon korjaamisen hyvälle mallille. Se näkyy välittömästi opettaja Mary Tuhirirwen koulun liitutaululla: kun maanantaina oppilaita oli paikalla 87, torstaina heitä on jo 217. 

Luokista kuuluu iloista mekkalointia, ja lounasaikaan koululaiset kaivavat esiin mukanaan tuomansa muovikipot. Keittäjä kaataa jokaisen kuppiin kauhallisen maissivelliä. Kouluruoka on näillä seuduilla edistysaskel, joka on osaltaan parantanut lasten jaksamista ja keskittymiskykyä. Tyhjällä vatsalla ei jaksa oppia. 

Laihan vellin eteen ponnistelee koko yhteisö. Perheet sitoutuvat tuomaan lukukaudeksi muutaman kilon maissia koulun yhteiseen varastoon. Lisäksi opettajat viljelevät pelloilla paitsi koulun myös omiin tarpeisiin. Viljelystä saatava lisätienesti on tarpeen myös Tuhirirwelle, jonka kuukausipalkka on vain noin sata euroa. Opettaja haaveilee myös possujen kasvatuksesta, vaikka opettajuus taitaakin olla se, mikä saa hänet syttymään. 

“Oppilaiden käytös on muuttunut. He tietävät oikeutensa, ja heillä on enemmän taitoja tehdä erilaisia asioita. Toivon, että tämä muutos jatkuu.” 

Teksti ja kuvat: Ulriikka Myöhänen / Kirkon Ulkomaanapu 

Lahjoituksilla muutetaan maailmaa

Koulutus on avain köyhyyden poistamiseen ja Nenäpäivän tuella yhä useampi lapsi pääsee kouluun. Se, että lapsi oppii lukemaan ja kirjoittamaan voi muuttaa hänen koko elämänsä.