Uutiset

Yhteistyöllä buustia Minisunin myyntiin sekä työhyvinvointiin

Artikkelin julkaisu päivämäärä

08.06.2022

Jaa sosiaalisessa mediassa

Minisun on mukana Nenäpäivässä

Vermanilla on vahva halu olla mukana tekemässä hyvää. Yritys edistää terveyttä ja hyvinvointia Suomessa ja Nenäpäivän kautta se pääsee edistämään sitä myös maailman heikoimmassa asemassa oleville lapsille. Yrityksen brändeistä Minisun-brändi on vahva, tunnettu, aurinkoinen ja positiivinen ja rinnalle tarvittiin tasavertainen kumppani. Nenäpäivä valikoituikin kumppaniksi juuri näistä syistä. Hauska auttaa -slogan sopii Minisunille kuin nenä päähän. Yhteistyö oli siis jo syntyessään “perfect match”.

Myynti on kasvanut selvästi Nenäpäivä-kampanjan myötä

Nenäpäivä-yhteistyö on lisännyt Minisunin näkyvyyttä apteekeissa sekä kasvattanut myyntiä selvästi vuosi vuodelta kampanjan aikana. Lisäksi Nenäpäivä on mahdollistanut erilaisen ja erottuvan tavan markkinoida ja viestiä. Apteekit ovat Minisunin tärkein myyntikanava ja niitä kannustetaankin nostamaan Minisun-tuoteperhettä esiin erilaisin esillepanokilpailuin. “Kampanja on ollut sekä myynnillisesti että näkyvyyden osalta menestys. Apteekit osallistuvat aktiivisesti todella näyttävin esillepanoin,” kiittelee Laura Sumelius, Verman Oy:n brand manager.

Nenäpäivällä on oma tärkeä paikkansa Minisunin vuosittaisessa kampanja-kalenterissa loka-marraskuussa. Nenäpäivä on inspiroiva ja positiivinen kampanja, josta halutaan pitää kiinni. Joka vuosi kampanjaa kuitenkin myös kehitetään ja tuodaan siihen mukaan uusia elementtejä. Vuosittaisiin myyntikampanjoihin ovat kuuluneet niin apteekkien esillepanokilpailut kuin näkyminen Kärkimedian päämedioissa niin printissä kuin digissä.

Nenäpäivä mahdollistaa erilaisten sisältöjen hyödyntämisen. Minisunin osalta sosiaalisen median (Instagramin ja Facebookin) tavoittavuus onkin Nenäpäivä-teemaisten sisältöjen kautta noussut merkittävästi. Lisäksi Minisun pystyy hyödyntämään Nenäpäivän kanavia oman viestinsä jalkauttamisessa lasten brändistä koko kansan brändiksi.

Positiivista mieltä ja parempaa työhyvinvointia 

Myyntikampanjan rinnalla Vermanilla on ollut tärkeänä tavoitteena henkilöstön mukaan innostaminen yhdessä hyvän tekemiseen. Henkilöstö onkin suurella sydämellä ja valtavalla innolla lähtenyt mukaan. Liikettä niveliin – työhyvinvointikampanja saatiin hyvin nivottua mukaan Nenäpäivään. Syksyisin vermanilaiset taukojumppaavat tai lankuttavat maailman lasten hyväksi parin kuukauden ajan. Yritys lahjoittaa jokaisesta treenaajasta euron Nenäpäivälle. “Henkilöstö on mielellään tässä mukana, kun taustalla on syvempi merkitys ja jokaisella eurolla tarkoitus. Koko henkilöstö on sitä mieltä, että tää on kiva juttu ja tässä halutaan olla mukana”, iloitsee Laura. Lisäksi henkilöstö viettää yhden iltapäivän liikunnallisen haasteen äärellä Nenäpäivän hengessä ja on ollut lipaskeräämässä ja jakamassa Minisun-tuotteita omalla tempauksellaan.

Laura kollegoineen kiittelee myös Nenäpäivän kumppaneilleen pari kertaa vuodessa järjestettäviä iloisia ja inspiroivia NenäNetwork-verkostoitumistilaisuuksia. Hänen mielestään ne mahdollistavat muihin kumppaneihin tutustumisen sekä kuulemisen erilaisista kampanjoista ja Nenäpäivän koskettavista kuvausmatkoista. Tämä kaikki puolestaan antaa hyvin vauhtia omaan kampanjaan. “Nenäpäivän tiimistä huokuu positiivisuus ja iloisuus ja se näkyy kaikessa tekemisessä. Siinä inspiroituu helposti itsekin. Tuntuu, että meistä pidetään huolta”, Laura kiittelee.  

“Suosittelen yhteistyötä ilman muuta. Lähtekää ihmeessä mukaan, jos yhtään tuntuu siltä, että Nenäpäivä on brändinä sopiva, ja matchia löytyy tavalla tai toisella. Yhteistyö tuo pelkkää positiivista fiilistä. Nenäpäivän tiimiltä saa runsaasti apua, ideoita ja tukea omaan tekemiseen. Tässä porukassa uskaltaa tuoda esille myös sellaisia ideoita, joita muuten ei ehkä tulisi ääneen sanottua. Tuntuu, kuin oltaisiin samaa tiimiä heidän kanssaan”, Laura kertoo.

Haastateltavana Laura Sumelius, Brand Manager, Minisun, Verman Oy

Tule mukaan Nenäpäivään

Nenäpäivän kumppanit ovat mukana tukemassa tärkeää työtä maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumiseksi. Käy tutustumassa yhteistyömahdollisuuksiin.

Lue lisää yhteistyöstä »