Kirje maailman lapsille

Hyvä maailman lapsi,

pyydän anteeksi. Lupasin sinulle, että voit tänään paremmin kuin eilen. Luotin liikaa meihin aikuisiin, luotin liikaa itseenikin – vointisi kun näytti pitkään paranevan päivä päivältä.

Sinua, 10-vuotiasta poikaa Kainuusta, en koskaan tavannut, mutta kuulin sinusta eräältä vapaaehtoiseltamme. Hän tapasi sinut 1947, toimiessaan itse nuorena sairaanhoitajana Kainuun aluesairaalassa. Hän jakoi siellä nälkiintyneille lapsille UNICEFin toimittamaa jauhovelliä. Olit kovin laiha, mutta kuulemma niin kovin iloinen tuosta vellistä. Olit kysynyt: ”Saahanko myö huomennaki syyä?” Sait velliä, ja muutakin, kasvoit ja kehityit.

Vuosina, jolloin Suomi sai apua UNICEFilta, aliravitsemus oli Suomen lasten yleisin kuolinsyy. Jo 1951 Suomi pystyi luopumaan UNICEFin avusta ja antoi shekkinsä muiden maiden lapsille. Aliravitsemuksen väheneminen maailmalla myötävaikutti vahvasti lapsikuolleisuuden yli puolittumiseen kolmessakymmenessä vuodessa. Hienoa edistystä.

Sinut Fatime tapasin Tsadissa, pienessä Mondon kylässä vuonna 2002. Olit tuolloin 14-vuotias. Olimme hakemassa sinua vierailulle Suomeen, kertomaan koululaisille täällä, miten se koulunkäynti Tsadissa sujuu. Olit laittautunut hienoksi, muistan kauniin hennauksen käsissäsi. Sinua jännitti tuleva matka. Mutta päivää ennen aiottua lähtöä huomasin, että sinähän, lapsi pieni, odotit lasta. Sinut oli naitettu. Koulusi oli keskeytynyt. Emme voineet viedä sinua Suomeen. Minä itkin. Sinä itkit. Urheana leivoit meille vielä matkaevääksi munkkeja, ja juoksit tuomaan niitä meille lähdön hetkellä.

Kyläpäällikkö oli pahoillaan ja pohti, että tämä oli Allahin tahto. Olin eri mieltä. On turhaa piiloutua jumalten selän taakse, kyllä aikuisten on itse kannettava vastuu siitä, miten lapsiaan kohtelevat.

Sinusta Fatime tuli pienen pojan äiti liian aikaisin, mutta lapsiavioliitot ja teinisynnytykset olivat maailmalla vähenemässä.

Sinut Mahmoud tapasin Syyriassa sodan keskellä 2018. Olit 11-vuotias ja lupautunut antamaan videollemme haastattelun. Näytit maailman valloittajalta kivassa hupparissasi, tukka leikattuna viimeisen muodin mukaan. Olit valmistautunut kertomaan meille, kuinka psykososiaalinen tuki on auttanut sinua palamaan peloiltasi koulun. Sait kerrottua nimesi, mutta sen jälkeen aloit itkeä. Tulkki kertoi, että et saa millään sanottua kotikaupunkisi nimeä, jonka pommituksia olitte perheesi kanssa lähteneet pakoon. Keskeytimme haastattelun, ja siirryit ohjaajasi kanssa jatkamaan askartelua. Siellä sinä iloksemme jo hymyilit.

Syyriassa sota jatkuu kolmattatoista vuotta.

Nämä edistyksenkin vuodet ovat olleet vaikeita monelle teistä, kuten sinulle Fatime, ja sinulle Mahmoud. Mutta silti, maailma muuttui koko ajan paremmaksi. Aivan viime vuosiin saakka.

Korona-pandemian aiheuttamat sulut ja taloudelliset seuraukset osuivat pahiten teihin lapsiin. Konfliktien määrä maailmassa on suurin kolmeenkymmeneen vuoteen. Joka kuudes lapsi yrittää tällä hetkellä kasvaa ja kehittyä meidän aikuisten sotien keskellä. Maailmassa on ennätysmäärä pakenevia ihmisiä.

Hyvä maailman lapsi, kysymyksesi ”miten te saatoitte päästää maailman tähän tilaan” on oikeutettu. En osaa vastata kysymykseesi, vaan painan pääni.

Mutta jaksatko vielä kuulla minua, kun lupaan: Me emme luovuta. Maailma tulee kääntymään paremmaksi. Sillä tiedän, että vain huolehtimalla hyvin teistä lapsista, kouluttamalla teidät ehjiksi ja hyviksi ihmisiksi, pystymme rakentamaan turvallista maailmaa, sellaista, joka kestää tulevillekin sukupolville.

Ja että kaikesta takapakista huolimatta toivoa on. Ja toivoa täytyy löytää vaikka hiekanjyvistä, sillä toivossa itsessään on parantava ja elämää ylläpitävä voima. Yhteiskuntiemme kestävyys ja joustavuus on kasvanut. Ihmiskunta on terveempää, koulutetumpaa ja osaavampaa, ja pystyy näin paremmin vastaamaan vastoinkäymisiin. Uskon, että nousemme tästä alhosta aikaisempia alhoja nopeammin ja ketterämmin.

Pyydän, luota minuun. Olen aikuinen, jonka velvollisuus on huolehtia lapsen oikeuksien toteutumisesta.

Hyvä maailman lapsi, lupaan tehdä parhaani. Ja kutsun muita aikuisia mukaan.

Inka Hetemäki, aikuinen
Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja

Teksti on julkaistu alunperin Hidasta elämää -sivulla osana Nenäpäivän kampanjaa. Lasten oikeuksien viikon kunniaksi jaamme kirjeen sivuillamme.