Nenäpäivä-säätiö lopettaa toimintansa

Nenäpäivä-säätiön hallitus on päättänyt Nenäpäivän toiminnan lopettamisesta, sillä toimintaa ei ole enää mahdollista jatkaa nykyisessä muodossaan. Säätiön taustajärjestöt jatkavat muilla tavoin pitkäjänteistä työtään maailman haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten auttamiseksi. Lämmin kiitos lahjoittajille ja yhteistyökumppaneille vuosien tuesta.
Nenäpäivä-säätiö aloitti vuonna 2024 kehitysprosessin kampanjan uudistamiseksi sen pitkäaikaisen mediakumppanuuden päätyttyä Ylen kanssa. Tänä vuonna 18. kertaa järjestetty kampanja toteutettiin uudella konseptilla, uudessa mediaympäristössä ja uutena ajankohtana. Valitettavasti uudistettu kampanja ei tavoittanut ja aktivoinut yleisöä riittävästi, ja kävi ilmeiseksi, ettei Nenäpäivä-konseptilla ollut enää jatkamisen edellytyksiä. Nenäpäivän keräyssumma ajalta 1.1.–16.4.2025 oli noin 250 000 euroa. Summa tarkentuu vuoden 2025 tilinpäätöksen valmistuttua.
Säätiö aloittaa toimenpiteet toimintansa lopettamiseksi ja lahjoituskanavat suljetaan. Vielä tulouttamattomat keräystuotot jaetaan järjestöille ja lopputilinpäätöksen jälkeen mahdolliset jäljelle jääneet varat jaetaan säätiön järjestöjen avustustyöhön säätiön sääntöjen mukaisesti.
Yhdessä olemme saaneet aikaan paljon hyvää
Vuodesta 2007 alkaen järjestetyillä Nenäpäivä-kampanjoilla on edistetty maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista ja globaalia oikeudenmukaisuutta keräämällä varoja pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön. Nenäpäivä-kampanjoissa on kerätty lahjoituksia haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten auttamiseen vuodesta 2007 lähtien yhteensä noin 42 miljoonaa euroa. Samalla olemme lisänneet suomalaisten tietoisuutta kehitysyhteistyön tarpeista ja sen konkreettisista tuloksista.
Lahjoitusten avulla on parannettu miljoonien ihmisten ravitsemusta, koulutusta, terveyttä ja turvallisuutta. Keräysvaroilla on kehitetty muun muassa koulutus- ja hygieniapalveluita, rokotuksia ja terveydenhuoltoa sekä tuettu alkuperäiskansojen oikeuksia, perheiden toimeentuloa ja ruokaturvaa. Nenäpäivän keräykset ovat olleet osaltaan mahdollistamassa Nenäpäivän taustajärjestöjen pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä. Järjestöjä ovat Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Vaikka Nenäpäivä-säätiö lakkautetaan, järjestöjen kehitysyhteistyö jatkuu. Käynnissä olevat hankkeet jatkuvat vuonna 2025 suunnitellusti taustajärjestöjen toteuttamina ja niiden toiminnan tukeminen on jatkossa entistäkin tärkeämpää.
”Nenäpäivän vaikuttavaa matkaa ei olisi voitu tehdä ilman suurella sydämellä mukana olleita lahjoittajia, taustajärjestöjä ja työntekijöitä sekä media- ja yhteistyökumppaneita yrityksistä nenäjoukkoihin ja vaikuttajista julkisuudesta tuttuihin henkilöihin ja artisteihin. Olemme syvästi kiitollisia saamastamme monipuolisesta tuesta – yhdessä olemme muuttaneet maailmaa paremmaksi”, sanoo Nenäpäivä-säätiön hallituksen puheenjohtaja Tomi Järvinen.
Median tiedustelut:
Nenäpäivä-säätiön hallituksen puheenjohtaja Tomi Järvinen, p. 040 641 8209