Laitetaan hyvä liikkeelle
Nenäpäivä-kampanja on hauskuuttanut suomalaisia jo kymmenen vuoden ajan ja ilahduttanut loka-marraskuun pimeydessä.
– Vaikka Nenäpäivä onkin vahvoja markkinointitekoja, yhtä tärkeää on myös sen tuoma mahdollisuus näyttää sekä ulospäin että henkilöstölle yrityksen inhimillisempiä puolia ja sitä, että välittää, sanoo Riina.
– Vakiintuneelle tuotteelle tai palvelulle, joka pysyy lähes samana vuodesta toiseen, Nenäpäivä on mahdollisuus tuoda brändi esiin uudessa valossa. Viime vuonna näimme onnistuneita kampanjoita sekä palvelu- että elintarvikepuolella, jatkaa Benita.
Tutkimuksen* mukaan suomalaiset mieltävät Nenäpäivän helposti lähestyttäväksi ja nykyaikaiseksi toimijaksi.
Monille on uutta, että Nenäpäivän taustalla on yhdeksän järjestöä. Kampanjaa tukemalla auttaa samalla kertaa kaikkia, eikä tarvitse valita yhtä tiettyä kohdetta.
– Järjestöjen ammattitaitoiset työntekijät huolehtivat, että apu on tehokasta ja kohdistuu sitä eniten tarvitseville. Työtä tehdään neljän tärkeän teeman parissa, joita ovat terveys, koulutus, ravinto ja turva, Riina kertaa.
Etunenässä yhteisöllisyys ja positiivisuus
Kaupallisuuden vuoksi Nenäpäivä on helppo sisällyttää yrityksen vuosikelloon ja ottaa osaksi ydinliiketoimintaa. Parhaat tulokset saavutetaan, kun mukana ovat johdon lisäksi markkinointi, myynti ja jakelukanavat. Nenäpäivä on toimiva konsepti positiivisen yrityskulttuurin rakentamiseen ja työntekijöiden motivointiin.
Entä jos hassuttelu ja hulluttelu eivät kuitenkaan tunnu luontevalta?
– Ei mukana olon tarvitse olla pelkkää hulluttelua. Voi myös miettiä, onko yrityksen kulttuurissa jotain, mitä voisi hyödyntää tai osallistua vaikka pukeutumalla punaiseen ja tekemällä lahjoituksen. Nenäpäivän voi myös luontevasti yhdistää vaikka hyvinvointi- tai virkistyspäivään, neuvoo Benita.
Heittäydymme hetkeksi unelmoimaan. Paljastuu, että molempien mielissä kutkuttaa haave Nenä-risteilystä. Nenä-laiva olisi lastattu nenien lisäksi hauskalla ohjelmalla, hyvällä tunnelmalla, sekä tietysti nenähenkisillä tarjoiluilla, joista kaikista päätyisi osuus keräykseen.
Lähtekää tekin mukaan Nenäkumppaniksi! Lue lisää ja ota yhteyttä vaikka heti. Nenätoimistolla on runsaasti ideoita kaikenkokoisille ja -näköisille yrityksille.
*Taloustutkimus 2016