Käännymme asfalttitieltä sivuun kuoppaiselle ja pölyävälle hiekkatielle kohti Luisan perheen asuttamaa taloa El Altossa. Sähkötolppiin on nostettu linnunpelättimen näköisiä nukkeja ja taloja ympäröi savitiilistä rakennetut muurit, joiden seinämiin on kirjoitettu korttelikomiteoiden varoituksia: “Tunkeilijoiden autot poltetaan”, “Varkaat hakataan ja kidutetaan”. Ruskeanharmaasta maisemasta saa etsimällä etsiä vihreää, sillä puita ei näillä seuduilla liiemmin kasva.

 

Luisan perheen tavoin valtaosa Bolivian pääkaupunki La Pazin kylkeen kasvaneen El Alton lähes miljoonasta asukkaasta on kotoisin maaseudun köyhiltä alueilta. Saapuessaan El Altoon heillä ei ollut mitään. Ei kotia, eikä henkilöllisyystodistuksia, joita ilman lapset eivät voi saada valtion maksamaa, vaatimatonta lapsilisää. Kaupungissa ei ole mahdollista viljellä ruokaa, ja lähistöltä puuttuvat sukulaiset, joilta voisi saada tukea. Perheen ensimmäisessä kodissa ei ollut kattoa ja nykyisen kodin käymälää heillä ei ole lupaa käyttää, vaan he joutuvat käymään tarpeilla läheisessä ojassa.

 

Luisan elämää varjostavat lukuisat huolet. Hän kulkee puolen tunnin koulumatkan kävellen, peläten ryöstetyksi tai raiskatuksi tulemista. Koulussa opettaja kiusasi ja pahoinpiteli häntä, eikä hän saanut luokkatovereistaan tukea, jotka vain nälvivät hänelle: “Sinä ja vanhempasi astutte taloon sisään kuin rotat. Olette kuin rottia.”

 

Lopulta koulunkäynti keskeytyi kolmeksi vuodeksi, mutta nyt hän on uudessa koulussa. Luisan suurin pelko on, että vanhemmat kuolevat ja hän jää yksin vailla suojaa. Hänellä ei ole ketään, kenen kanssa voisi jakaa murheitaan.

Luisan vanhemmat sisarukset ovat muuttaneet pois ja kotona asuu 14-vuotias pikkuveli sekä 4-vuotias siskontytär Rosmeri. Hän syntyi raiskauksen seurauksena, eikä sisko ole kyennyt huolehtimaan lapsesta. Rosmeri on kasvanut Luisan ja isovanhempien huomassa ja leikkii iloisesti koiranpennun kanssa vailla ymmärrystä isompien murheista. Perheellä ei kuitenkaan ole varaa laittaa häntä esikouluun muiden ikätovereiden kanssa.

 

Bolivia on Etelä-Amerikan köyhin ja eriarvoisin maa. Kaksi kolmesta elää köyhyydessä ja erityisesti köyhien perheiden tytöillä on heikot mahdollisuudet koulutukseen. Viisilapsisen perheen äiti Alejandra on luku- ja kirjoitustaidoton, sillä hänen perheellään oli varaa vain poikien koulutukseen. Alejandra myy lankaa ja pesee vaatteita, mutta niistä saadut tulot eivät riitä perheen elättämiseen. Köyhyys siirtyy sukupolvelta toiselle, jollei siihen puututa.

Vierailimme perheen luona helmikuussa ja lokakuun lopulla saimme huolestuttavia uutisia: Alejandra oli satuttanut itsensä pahasti, mutta perheellä ei ole varaa lääkäriin eikä lääkkeisiin – eikä viime aikoina edes ruokaan. Luisa on kärsinyt vatsa- ja pääkivuista, jotka ovat häirinneet koulunkäyntiä. Hankalassa tilanteessa hän on jopa harkinnut koulun kesken jättämistä, jotta voisi ostaa perheelle ruokaa. Haavoittuvassa asemassa olevalle perheelle äidin sairastuminen on kohtalokasta.  

 

Vastoinkäymisistä huolimatta Luisan haaveena on käydä koulu loppuun ja auttaa ihmisiä, jotka ovat köyhiä ja joilla ei ole ruokaa tai kattoa pään päällä. Suomen Lähetysseuran paikallinen kumppani, Bolivian kirkko on auttanut Luisan perhettä löytämään asuinpaikan sekä tukenut Luisan koulunkäyntiä antamalla koulutarvikkeet, koulupuvun, kengät sekä vitamiinijauhetta paikkaamaan huonosta ravinnosta aiheutuvia puutostiloja.

 

Nenäpäivä tukee koulunkäyntiä Boliviassa, jossa useat lapset joutuvat käymään töissä voidakseen selviytyä arjesta. Lapset saavat myös tarvitsemaansa tukea, joka auttaa heitä suunnittelemaan ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta. Lisäksi heille tarjotaan mahdollisuus osallistua ammattikursseille. Niillä opittujen taitojen avulla on mahdollisuus löytää töitä, joista saa elämiseen riittävän palkan. 

 

Sinä voit auttaa Luisan kaltaisia perheitä Boliviassa. Lahjoita.

 

Nenäpäivä-kampanja on käynnissä 19.11. saakka. Nenäpäivää vietetään 10.11.2017. Luisan perheen tarina nähdään Nenäshow'ssa Yle TV2:lla Nenäpäivän iltana.

 

Teksti ja kuva: Päivi Korpela