Maailman lasten tulevaisuus on vaarassa koronan vuoksi

10.11.2020
Nenäpäivä-keräys auttaa lapsia koronan keskellä yhteensä 17 maassa yhdeksän luotettavan järjestön ammattitaidolla.

Järjestöjen työ koronan keskellä tähtää muun muassa tartuntatautien ehkäisyyn, lasten koulunkäynnin jatkumisen turvaamiseen ja perheitä pahimman yli auttavan sosiaaliavun jakamiseen. Asiantuntijat kertovat miksi Nenäpäivää tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan

Jos rokotuksia ei jaeta, on uhkana uusi tappava pandemia 

Koronan leviäminen ei ole estänyt muiden tartuntatautien leviämistä maailmalla. Tautien ehkäisyssä on välttämätöntä ajatella myös tulevaisuuteen, aikaa koronan jälkeen. Kun koronan vuoksi monet muut tappavat taudit jätetään hoitamatta ja ennaltaehkäisemättä, voi käsillä olla pahimmillaan uusi vakava epidemia. 
 
–  Koronaviruksen levitessä on välttämätöntä jatkaa perusterveystyötä eri puolilla maailmaa. Kun terveydenhuolto toimii koronasta huolimatta kaikkialla, pystytään havaitsemaan väestössä muhivat tartuntataudit ja ennaltaehkäisemään niiden kehittyminen epidemiaksi. Esimerkiksi tuhkarokko voi monilla alueilla levitä pahemmin kuin koronavirus, jos rokotukset jätetään ottamatta, kertoo terveydenhuollon neuvonantaja Hannele Virtanen Suomen Punaisesta Rististä
 
Pelko tarttuvista taudeista on todellinen: UNICEFin arvion mukaan korona voi vaikuttaa siihen, että jopa 80 miljoonaa alle yksivuotiasta lasta ei saa maailmalla elintärkeitä rokotteita. Tämä, yhteenlaskettuna muiden koronasta johtuvien terveydenhuollon laiminlyöntien kanssa, voi tarkoittaa pahimmillaan jopa 1,2 miljoonan alle 5-vuotiaan lapsen kuolemaa seuraavan puolen vuoden kuluessa.
 
– Toimivan terveydenhuoltojärjestelmän tulisi antaa kaikkialla turvaa koko ihmisen elinkaaren ajan. Koronan kaltaisissa tilanteissa on ensisijaisen tärkeää, että ihmisten oikeus saada hoitoa kaikkiin terveysongelmiinsa toteutuu ja tautien ennaltaehkäisystä huolehditaan. Se on lopulta kaikkien meidän etu ja tätä työtä teemme myös Nenäpäivän varoilla maailmalla, Virtanen muistuttaa. 

Koulujen kiinniolo on riski lasten tulevaisuudelle

Korona sulki koulut ja vaikutti maailmanlaajuisesti arviolta noin 1,6 miljardin lapsen koulunkäyntiin. Monessa kehittyvässä maassa koulut ovat edelleen kiinni. Tilanne on huolestuttava koko lasten tulevaisuuden kannalta. Kouluissa lapset oppivat tärkeitä taitoja, mutta samalla niillä on suuri merkitys lasten kasvun tukemisessa: kouluissa lasten oikeuksia puolustetaan ja lapsista pidetään huolta. Kehittyvissä maissa koulut suojaavat lapsia muun muassa työnteolta, lapsiavioliitoilta ja sukuelinten silpomisella. Monessa tapauksessa koulutus on myös lapselle ainoa tie päästä ulos sukupolvia kestäneestä köyhyyden kierteestä. Nyt pelkona on, että monen lapsen koulutie katkeaa koronaan.
 
– Valitettavan moni lapsi tai nuori kehittyvissä maissa keskeyttää opiskelun ja jopa koulunkäynnin kokonaan, kun koulut suljetaan. On ensisijaisen tärkeää varmistaa, että opettajalla säilyisi henkilökohtainen kontakti oppilaisiin jollakin keinolla myös koulujen ollessa kiinni”, kertoo Minna Peltola, Kirkon Ulkomaanavun koulutusasiantuntija. 
 
Jotta lasten oikeus oppia turvattaisiin myös koronan aikaan on kehitetty myös luovia tapoja opettaa etänä. Opettajia on myös pikaisesti koulutettu vastaamaan uutta tilannetta. 
 
– Oppimisen jatkuminen on elintärkeää, siksi erilaisiin oppimisen tapoihin on panostettava. Osa etäopiskelusta voidaan toteuttaa vähäisilläkin teknisillä välineillä, kuten esimerkiksi tekstiviesteillä ja kirjallisilla opetusmateriaaleilla. Radio-opetus on tähän jo hyvä lisä. Kirkon Ulkomaanapu on pandemian aikana muun muassa jakanut radioita ja kotiopiskelumateriaaleja, tuottanut radio-oppitunteja ja tukenut opettajia etäopetuksen toteuttamisessa esimerkiksi WhatsAppin välityksellä, Peltola kertoo. 
 
Vaikka etäopetusta ollaankin osin voitu toteuttaa luovin tavoin, monissa kehittyvissä maissa edelleen odotetaan kuumeisesti, että kouluun päästään palaamaan: etäopetus ei korvaa sitä kokonaisvaltaista huolenpitoa, jota kouluissa voidaan tarjota. UNICEFin kokoaman tilaston mukaan esimerkiksi 370 miljoonaa lasta voi jäädä ilman ravitsevaa kouluruokaa ja tällä puolestaan voi olla vaikutuksia monen lapsen selviytymiseen. 
 

Perheiden toimeentulon romahtaessa lasten oikeudet ovat vaarassa

Yhteiskunnan turvaverkot, erilaiset tuet ja sosiaalietuudet kannattelevat monia perheitä kriisitilanteissa, kuten koronan keskellä. Kaikkialla maailmassa tällaista tukijärjestelmää ei kuitenkaan ole vaan toimeentulon ehtyessä monet perheet jäävät tyhjän päälle. Näissä tilanteissa vaarassa on erityisesti lapset ja heidän tulevaisuutensa. Arvioidaankin, että 13 miljoonaa tyttöä kehittyvissä maissa joutuu koronan vuoksi liian varhain naimisiin ja monesta maasta on raportoitu, että lapsityövoiman käyttö on nousussa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. 
 
– Perheille jaettava käteisapu on yksi kaikkein tehokkaimmaksi osoitettu avun muoto. Useat tutkimukset ovat uudestaan ja uudestaan osoittaneet saman: oikein toteutetuilla ja erityisesti palveluihin yhdistetyllä käteisavulla on myönteinen vaikutus lasten tilanteeseen. Sen on osoitettu vähentävän lapsikuolleisuutta, ehkäisevän kroonista aliravitsemusta, lisäävän koulunkäyntiä ja vähentävän lapsityötä ja lapsiavioliittoja, kertoo vaikuttamistyön asiantuntija Emmi Pakkala Pelastakaa Lapsista.
 
Koska perheiden avun tarve hätätilanteessa on yksilöllistä, kannattaa perheille itse antaa päätäntävalta siihen, mitä he tarvitsevat, jotta selviävät pahimman yli. Toiset hankkivat käteisavun turvin lääkkeitä tai ravintoa, toiset esimerkiksi siemeniä tai kotieläimiä ruokaturvan varmistamiseksi.
 
– Perheet itse tietävät parhaiten mitä tarvitsevat ja siksi avun antaminen rahana toimii parhaiten. Pitemmällä tähtäimellä tällaisesta akuutissa tilanteissa jaettavasta hätäavusta olisi tärkeää pyrkiä kohti sosiaaliturvan laajentamista. Tavoitteenamme on myös yleinen lapsilisä, jonka avulla perheillä olisi paremmat mahdollisuudet tarjota lapsille paremmat edellytykset kasvaa terveiksi aikuisiksi ja käydä koulua, Pakkala kertoo. 
 
Kaikenlainen apu pahimman yli on nyt tarpeen, sillä arvioiden mukaan 150 miljoonaa lasta, eli 9 prosenttia enemmän koronaa edeltävään aikaan verrattuna, tulee luisumaan köyhyyteen koronan seurauksena.
 
 
 
Nenäpäivän avun vie perille yhdeksän luotettavaa järjestöä. Nenäpäivän varoin autetaan lapsia tänä vuonna 17 eri maassa Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Lue lisää »