Uutiset

Nenäpäivä-kampanja tavoitti jälleen kerran käytännössä jokaisen suomalaisen

Artikkelin julkaisu päivämäärä

29.12.2023

Jaa sosiaalisessa mediassa

NP23tulokset.jpg

Nenäpäivän TV-lähetys keräsi jälleen kerran miljoonayleisön ruutujen äärelle ja tavoitti jopa 1,2 miljoonaa katsojaa. Lisäksi kampanja tavoitti miljoonia ihmisiä somessa, verkossa ja mainonnan kautta. 

Nenäpäivän tv-lähetystä ja kampanjaa vietettiin tänä vuonna teemalla Kaikkien aikojen Nenäpäivä. Kampanja onnistui jälleen kerran tavoittamaan lähes jokaisen suomalaisen. 

Nenäpäivän tv-lähetys siirtyi TV1:n puolelta TV2:lle johtuen presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisista. 

“Meille oli tärkeää, että myös Nenäpäivä-show kunnioitti presidentin muistoa, ja tuotantotiimi onnistuikin ottamaan tämän hienosti huomioon. Viime hetken kanavanvaihdoksesta ja päivän erityisestä luonteesta huolimatta show onnistui, mistä iso kiitos kuuluu esiintyjille ja tuotantotiimille”, kiittelee Nenäpäivä-säätiön vt. toiminnanjohtaja Anu Liisanantti.

Muutoksista huolimatta suora Nenäpäivä-show tavoitti kotikatsomoissa yli 1,2 miljoonaa katsojaa. 

TV-lähetyksen lisäksi Nenäpäivä näkyi ja kuului muissa Ylen tuotannoissa YleX:n Naurumaratonista Puoli Seitsemän -ohjelmaan, Radio Suomen Nenäpäivä-etkoihin ja Yle X3Min maratonlähetykseen. 

Nenäpäivä huomioitiin myös Ylen verkossa, jossa digitaaliset sisällöt kerryttivät noin 48 000 sivulatausta ja Ylen somessa, jossa sisällöt tavoittivat yli 200 000 käyttäjää.

Nenäpäivän omissa somekanavissa puolestaan saavutettiin yli 1,4 miljoonaa näyttökertaa, jonka lisäksi somessa kampanjaan osallistui lukuisia vaikuttajia, yrityksiä ja yhteisöjä, järjestöjä ja yksityishenkilöitä.

Kaiken kaikkiaan #nenäpäivä-hashtagilla tavoitettiin yli 7 miljoonaa käyttäjää somessa.

Nenäpäivän verkkosivuilla vieraili yli 360 000 kävijää kampanja-aikana. 

Laaja mainonta tavoitti miljoonia 

Ulkonaytto-1024x576.jpg

“Haluamme kiittää Nenäpäivän onnistuneesta mainoskampanjasta kumppaneitamme, jotka mahdollistivat meille laajan näkyvyyden tänäkin vuonna”, kiittelee Nenäpäivän markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tuuli Hongisto

“Nenäpäivän mainonnan tuotot nousivat tänä vuonna, kiitos onnistuneen kampanjan ja hyvän sisällön, jonka suunnittelussa ja tuottamisessa Nenäpäivää tuki Milttonin tiimi.”

Nenäpäivän ulkomainonnan tavoittavuus kasvoi yli miljoonalla näyttökerralla, noin 6,67 miljoonaan. Pro bono -mainostilaa kampanjalle tarjosivat JC Decaux, Mediateko, Ocean Outdoor ja Aktiivimedia.

Verkkomainonta tavoitti yli 2,2 miljoonaa näyttökertaa. Mainostilaa tarjosi omissa medioissaan Nenäpäivän pitkäaikainen kumppaniyritys Nostemedia, jonka lisäksi Generaxion tuki Nenäpäivän google-mainontaa ja hakusanaoptimointia pro bono -työllä. 

Ylen TV-trailerit tavoittivat 2,5 miljoonan kontaktin nettopeiton ja kauppakeskuksissa ympäri maata pyörineet äänimainokset kuultiin noin 21 miljoonaa kertaa. Kauppakeskusmainontaa Nenäpäivälle tarjosi pitkäaikainen kumppani Mall Voice.

Nenäpäivä kiinnosti myös mediaa

image-3.png

Nenäpäivä noteerattiin omien ja yhteistyölähetysten lisäksi myös laajasti mediassa. Kaiken kaikkiaan Nenäpäivästä tehtiin 149 juttua radiosta aikakaus- ja sanomalehtiin sekä tv-lähetyksiin.

Nenäpäivän starttipressissä jaettu Vuoden Positiivisin Suomalainen -palkinto huomattiin useissa valtakunnallisissa medioissa Ilta-Sanomista Yleen ja Anna-lehteen. Voittajan haastatteluiden lisäksi myös Lina Lehtovaaran ja Eino Nurmiston ehdokkuudet nostettiin esiin eri medioissa. Lisäksi Nenäpäivän juontajia haastateltiin mm. Seuraan, Seiskaan ja Annaan.

Mediassa noteerattiin myös Nenäpäivän oppilaitosyhteistyö, valtakunnallisia tapahtumia ja juhlavalaistuksia.

Nenäpäivän ohjelmayhteistyöt keräsivät mediaosumia Pentulivestä Naurumaratoniin (1) (2) ja Yle X3Min maraton-lähetykseen.

Nenäpäivä-järjestöjen työ taas oli esillä mm. Insinööri-lehdessä ja Seurakuntalaisessa. Järjestöjen asiantuntijoita haastateltiin kehitysyhteistyöstä mm. Ylen aamussa, Puoli Seitsemän -lähetyksessä, Ykkösaamussa ja Radio Suomessa.

Maailman kuvalehti myös julkaisi Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtajan vieraskynän ja Avecmedia haastatteli kampanjan työntekijöitä tapahtumien järjestämisestä.

Myös Nenäpäivän tv-lähetyksen illan tulos uutisoitiin useassa mediassa.

Lähetyksen loppuun mennessä koossa oli yli 1,6 miljoonaa euroa. Tämän jutun julkaisuhetkellä tulos ylitti jo 1,7 miljoonaa euroa. 

Nenäpäivän keräys jatkuu vuoden loppuun asti ja tulos vahvistetaan sen jälkeen. 

Nenäpäivän keräämillä varoilla tuetuista hankkeista voit lukea lisää täältä.