Uutiset

Miksi Nenäpäivä kerää varoja ulkomaille?

Artikkelin julkaisu päivämäärä

21.10.2021

Jaa sosiaalisessa mediassa

Etiopialaisia lapsia koulussa
UNICEFin mukaan yli 168 miljoonaa lasta ei ole päässyt lainkaan kouluun kokonaisena vuotena koronapandemian seurauksena.

Nenäpäivä nostaa esiin maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten avun tarpeen ja viestii suomalaisille kehitysyhteistyön tärkeydestä. Suomen suurimman hyväntekeväisyyskampanjan tuotot suunnataan yhdeksän suomalaisen järjestön pitkäaikaisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin maailman lasten hyväksi. Hankkeiden avulla edistetään miljoonien maailman lasten terveyttä ja hyvinvointia, parannetaan heidän mahdollisuuksia kouluttautumiseen, riittävään ravinnonsaantiin sekä turvalliseen elämään. 

Nenäpäivä kerää varoja ulkomaille, koska jokaisella lapsella tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän toteutumiseen. Köyhyys ja eriarvoisuus ovat monille yhä arkipäivää. Maailmanlaajuiset kriisit ja erilaiset poikkeustilanteet koettelevat eniten maailman köyhimpiä maita ja myös korona-pandemiasta ovat kärsineet eniten kehittyvissä maissa elävät lapset. 

Vaikka korona vaikuttaa meihin jokaiseen, konkretisoi se samalla avun tarpeen jakautumista maailmalla: useassa maassa mahdollisuus etäopiskeluun on ollut heikkoa ja miljoonat lapset ovat joutuneet keskeyttämään koulun riittämättömien resurssien takia. Tulevaisuuden turvaamiseksi on erityisen tärkeää saada lapset nopeasti takaisin koulunpenkille – apua tarvitaan nyt entistäkin enemmän.

Nenäpäivä tukee toimintaa, joka edistää maailman lasten oikeuksia ja saa aikaan pysyviä ja kestäviä muutoksia lasten elämässä. Nenäpäivän avulla autetaan lapsia saamaan parempi ja turvallisempi tulevaisuus ja samalla edistetään myös globaalia hyvinvointia. On tärkeää viedä apua sinne, missä sitä tarvitaan kaikista eniten. Kehitysyhteistyön avulla voimme edistää hyvinvointia paikallisesti ja ehkäistä mm. ilmastonmuutoksesta johtuvaa muuttoliikettä.

Yhdeksän järjestöä vie Nenäpäivän avun luotettavasti perille

Nenäpäivän lahjoituksilla tuetaan maailmalla lasten koulutusta, terveyttä, turvaa ja ravinnonsaantia. Avun vie perille yhdeksän suomalaista järjestöä, joiden pitkäkestoisilla kehitysyhteistyöhankkeilla tuetaan maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Tutustu järjestöjen työhön »