Uutiset

Kraton Chemical jo kolmatta vuotta Nenäpäivän kumppanina

Artikkelin julkaisu päivämäärä

22.10.2021

Jaa sosiaalisessa mediassa

Kraton on mukana auttamassa maailman lapsia

Oululainen Kraton Chemical jatkaa kolmatta vuotta peräkkäin Nenäpäivän kumppanina. Kemianteollisuuden alalla toimiva Kraton konserni on yksi maailman johtavista styreenipohjaisten polymeerien ja muiden erikoispolymeerien valmistajista sekä uusiutuvista luonnonvaroista jalostettujen erikoiskemikaalien tuottaja. 

– Meistä on mahtavaa olla mukana tänäkin vuonna Suomen suurimmassa ja hauskimmassa hyväntekeväisyyskampanjassa, jossa lahjoituksilla tuetaan maailman lasten koulutusta, terveyttä, turvaa ja ravinnonsaantia. Yhteiskuntavastuu on meillä Kratonilla tärkeää. Tahdomme omalta osaltamme olla auttamassa heikoimmassa asemassa olevia ja edesauttaa lasten mahdollisuuksia hyvään elämään, kertovat Kratonin vastuullisuustoimikunnan jäsenet.

– Olemme todella iloisia, että Kraton Chemical on jo kolmatta vuotta peräkkäin Nenäpäivän kumppanina. Vuosien aikana kerätyllä yhteissummalla saadaan apua tuhansille lapsille, jotka ovat maailman heikoimmassa asemassa. Kraton on myös hyvä osoitus siitä, että Nenäpäivän kumppanuus sopii hyvin erilaisille toimialoille: Nenäpäivän on tarkoitus tuoda ihmisiä yhteen ja tuottaa iloa ja hyvää mieltä auttamisen ohella myös auttajalle itselleen, ja Kraton on siinä onnistunut hienosti tarjoamalla hienoja tempauksia Oulun alueella, kertoo kumppanuudesta vastaava Anette Koivisto Nenäpäivältä.

Tutustu Kraton Chemicaliin >>

Lue lisää Nenäpäivän kumppanuudesta >>