Uutiset

Kattokeskus yhteistyöhön Nenäpäivän kanssa

Artikkelin julkaisu päivämäärä

06.10.2021

Jaa sosiaalisessa mediassa

Kattokeskus on mukana Nenäpäivässä

Yhteistyön myötä Kattokeskus haluaa tarjota henkilöstölleen hauskan tavan tehdä yhdessä hyvää. Samalla voidaan kasvattaa vastuullista ja positiivista brändi- sekä työnantajamielikuvaa.

Vuonna 1997 perustettu perheyritys Kattokeskus on solminut yhteistyösopimuksen Nenäpäivän kanssa. Yritys on vuosien myötä kasvanut 180 henkeä työllistäväksi ja kuudessa toimipisteessä toimivaksi joukkueeksi. Kattokeskuksen juuret ovat perinteisissä suomalaisissa timpurin ja peltisepän taidoissa, jotka tänä päivänä yhdistyvät moderneihin työskentelytapoihin, korkean laadun vaalimiseen ympäristöä kunnioittaen sekä alan uusien innovaatioiden hyödyntämiseen. Tekemällä yrityksenä suomalaisia valintoja yritys varmistaa tuotteidensa laadukkuuden ja ekologisuuden sekä tukee suomalaista työtä.

“Yksi arvoistamme on yhteistyöllä parhaat tulokset, joten Nenäpäivän yhteisöllisyys ja vahva yhdessä tekeminen sopivat loistavasti meidän tekemiseemme.”

– Ajatus mukaan lähtemisestä syntyi siitä, että halusimme löytää uudenlaista tekemistä perinteisten kampanjoidemme rinnalle. Haluamme olla asiakkaillemme vastuullinen kumppani ja tehdä kattoremonttiemme avulla hyvää kodeille ja niiden asukkaille Suomessa. Nenäpäivän avulla meillä puolestaan on mahdollisuus auttaa ja tehdä hyvää laajemmin maailman lasten hyväksi, kertoo Kalle Tuominen Kattokeskukselta.

– Yksi arvoistamme on ”yhteistyöllä parhaat tulokset”, joten Nenäpäivän yhteisöllisyys ja vahva yhdessä tekeminen sopivat loistavasti meidän tekemiseemme. Lisäksi Nenäpäivän positiivisuus ja hauskuus ovat teemoja, jotka näkyvät arjessamme ja joita on mukava tuoda esille. Vaikka aihe on vakava, sitä pystytään lähestymään ilon kautta. Tähän kun vielä lisätään pirteä punainen väritys, niin kyllä tässä on kaikki hyvän kumppanuuden elementit kohdillaan. Toivottavasti saamme koko henkilöstömme heittäytymään hyvän asian puolesta ja innostettua myös uusia yrityksiä toimialaltamme mukaan Nenäpäivään, Kalle jatkaa.

– On todella hienoa, että Kattokeskus on lähtenyt yhteistyökumppaniksemme! Tämä osoittaa juuri sen, kuinka Nenäpäivän brändi taipuu moneen ja mukana voi olla hyvin eri toimialoilta. Nenäpäivä tuo taatusti hymyn niin Kattokeskuksen asiakkaille kuin henkilöstölle, joka on lähtenyt upeasti mukaan pilke silmäkulmassa ja suuri sydän paikallaan. Kiitos, että olette maailman lasten asialla, iloitsee Johanna Mäkelä Nenäpäivä-säätiöstä.

Tutustu Kattokeskukseen »

Lue lisää Nenäpäivän yhteistyökumppanuudesta »