Uutiset

Dermosil Nenäpäivän kumppaniksi

Artikkelin julkaisu päivämäärä

04.10.2021

Jaa sosiaalisessa mediassa

Dermosilin tuotteet tuovat iloa myös maailman lapsille

Ihonhoito- ja kosmetiikka-alan yritys Dermosil on lunastanut paikkansa Nenäpäivän yhteistyökumppanina ja haluaa kantaa oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta.

Dermosil on perheyritys, jossa vastuulliset valinnat ovat aina olleet kiinteä osa toimintaa ja asiakaskeskeisyys lähellä sydäntä. Suurella sydämellä Pohjanmaalla, Korsnäsissä valmistuu myös ihoystävälliset Dermosil-saippuat. Oman tehtaan tuotteet kantavatkin ylpeänä kyljessään Avainlippua merkkinä kotimaisuudesta. Tehtaalla valmistetaan myös Nenäpäivä-kampanjan tuote, jonka ostamalla voi tukea Dermosilin keräystä maailman lasten hyväksi.

Nenäpäivätuote julkaistaan lokakuun loppupuolella

– Olemme kehittäneet Nenäpäivää varten ainutlaatuisen lahjapakkauksen, jonka julkaisemme lokakuun loppupuolella, noin viikkoa ennen joulukauppamme avaamista. Ostamalla pakkauksen tuet Nenäpäiväkeräystä, ja saat samalla hyvää tekevän joululahjan itsellesi tai läheisellesi, iloitsee Kim Strömman Dermosililta.

– Dermosil on hieno esimerkki yrityksestä, joka ottaa vastuullisuudessaan huomioon niin ympäristön, yhteiskunnan kuin yksilöt. Siksi Dermosil sopii todella hienosti Nenäpäivän kumppaniksi. Kannustammekin kaikkia Nenäpäivän ystäviä tekemään hyvää niin itselle kuin maailman lapsille, tilaamalla Dermosilin Nenäpäiväkampanja-tuotteita. Kauniit pakkaukset ja herkulliset tuoksut tuottavat hyvää mieltä sekä täällä lähellä että kaukana, riemuitsee kumppanuudesta vastaava Anette Koivisto Nenäpäivältä.

Tutustu Dermosiliin »

Lue lisää Nenäpäivän yhteistyökumppanuudesta »