Uutiset

Yhteistyö on edistänyt apteekkien brändiä vastuullisena toimijana

Artikkelin julkaisu päivämäärä

26.05.2020

Jaa sosiaalisessa mediassa

Apteekkariliitto oli Nenäpäivän pääyhteistyökumppani vuosina 2019–2020
 
Vastuullinen brändimielikuva 
 
Apteekit tekevät jo itsessään yhteiskunnallista työtä kantamalla vastuuta lääkejakelusta ja lääkeneuvonnasta. Apteekeissa palvellaan päivittäin tuhansia asiakkaita, tuetaan lääkkeiden oikeaa käyttöä ja kuunnellaan ja välitetään ihmisistä. Nenäpäivän avulla apteekeilla on mahdollisuus laajentaa apuaan myös globaalille tasolle ja kehitysmaiden lapsiin. Maailman lasten terveys on yksi Nenäpäivän pääteemoista ja siksi kumppanuus sopii heille erityisen hyvin.
 
Nenäpäivä oli apteekeille luonteva kumppani myös sen brändin tunnettuuden vuoksi. Apteekkariliitto ja kaikille tuttu vihreä risti edustavat koko maatamme. Tämän vuoksi heille onkin tärkeää, että kumppanina on Nenäpäivän ja Ylen kaltainen vahva, valtakunnallisesti tunnettu brändi. Nenäpäivä taipuu moneen ja riippumatta apteekin sijainnista tai koosta, jokaisella on mahdollisuus olla mukana Nenäpäivässä itselleen sopivalla tavalla. Tämä helpottaa kampanjan hyödyntämistä ja toteuttamista apteekkiverkostossa. 
 
Pääyhteistyökumppanuus huipentui näkyvyyteen Nenäpäivä-show’ssa. Apteekkariliiton puheenjohtajan haastattelussa nostettiin esiin terveys-teema ja yhteistyö lämpimällä tavalla, mikä vahvisti osaltaan vastuullista brändimielikuvaa niin apteekkiverkostolle kuin kuluttajillekin. “Yhteistyö on vahvistanut apteekkien brändiä vastuullisena toimijana sekä laajentanut näkökulmaa apteekkien vastuullisuudesta myös Suomen rajojen ulkopuolelle", Elina kertoo.
 
 
Hauskaa ja yhteisöllistä
 
Apteekkariliiton slogan “Ilo olla avuksi” kuvastaa hyvin apteekeissa olevaa positiivista henkeä ja auttamisen halua. Ja juuri Nenäpäivän hauskuus onkin heidän mielestään kampanjan paras ja muista erottava tekijä. Vaikka ollaan isojen asioiden äärellä ei toiminnan tarvitse olla ryppyotsaista. Ollaan siis tosissaan, mutta ei niin vakavissaan. Hauskin ja mieleenpainuvin muisto kampanjan ajalta olikin lipaskeräys marraskuisessa viimassa Nenähahmon ja Vihreän risti -maskotin kanssa. Kyllä siinä kuulemma oli hymy herkässä ja yhteishenki nousi! “Nenäpäivä tarjoaa mahdollisuuden ilotteluun sekä positiivisen hengen nostattamiseen. Kujeellisuus onkin mielestäni Nenäpäivän parhaita puolia", Elina sanoo.
 
 
Koskettavia tarinoita ja hassuttelevia sisältöjä
 
Apteekkariliitto julkaisee kolmea eri lehteä eri kohderyhmilleen: Terveydeksi! -lehti kuluttajille, Apteekkarilehti apteekkareille ja sidosryhmille sekä Meidän APTEEKKI -lehti apteekkien koko henkilöstölle. Nämä kaikki kolme päämediaa olivat tärkeässä roolissa koko Nenäpäivä-kampanjan ajan. Lehtien tuotannossa Nenäpäivä-yhteistyö tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden erilaisiin sisältöihin ja tarinoihin, joilla haastettiin kaikkia lukijoita mukaan auttamaan. Matti Röngän Myanmarin matkan hyödyntäminen sisällöissä toi hyvin konkreettisella tavalla esiin avuntarpeen. Myös somessa nostettiin esiin eri apteekkien omia hauskoja tempauksia innostamaan muita. 
 
Yhteistyö Apteekkariliiton kanssa jatkuu nyt jo toista vuotta peräkkäin. Heidän mukaansa ensimmäisen vuoden kokemuksella ja antoisan yhteisen workshopin uusien ideoiden turvin on hienoa lähteä uuteen kampanjavuoteen.
 
Tänä vuonna apteekeissa kampanjoidaankin Nenäpäivän tunnustuotteiden eli nenien myynnin lisäksi omalla kampanjatuotteella, hoitavalla nenäsuihkeella. Apteekkariliitolta kiitellään Nenäpäivä-säätiöltä saatua tukea, ideoita sekä viestisisältöjä, jotka ovat vahvasti tukeneet heidän omaa kampanjaansa. “Nenäpäivän arvot ja viestikärki vahvistavat omaa brändiämme ja sanomaamme. Lisäksi  Nenäpäivä-säätiön toiminta on hyvin läpinäkyvää ja olemme vakuuttuneita siitä, että apu saavuttaa avuntarvitsijat. Suosittelen yhteistyötä ilman muuta kaikille organisaatioille, jotka kokevat Nenäpäivän arvot ja viestin omakseen. Yhteistyö on ripeää, mutkatonta ja toimii aina hyvällä fiiliksellä”, Elina päättää.
 
 
Haastateltavana Elina Aaltonen, Brand Manager, Apteekkariliitto
 
Haluatko mukaan kumppaniksi? Käy tutustumassa yhteistyömahdollisuuksiin lisää täältä