Uutiset

Tasa-arvoa vasta 132 vuoden kuluttua? Ei kiitos!

Artikkelin julkaisu päivämäärä

07.03.2023

Jaa sosiaalisessa mediassa

Naisten ja tyttöjen oikeuksia edistetään vuoden jokaisena päivänä
Naisten ja tyttöjen oikeuksia edistetään vuoden jokaisena päivänä

Naistenpäivä on vain kerran vuodessa, mutta Nenäpäivän järjestöt edistävät tyttöjen oikeuksia joka ikinen päivä. Kiitos teille tukijoille siitä, että mahdollistatte työn. Sitä nimittäin riittää! Nykyisellä tahdilla arvioidaan, että tasa-arvon saavuttamiseen menisi jopa 132 vuotta. 

Tasa-arvorintamalla ei näytä tällä hetkellä hyvältä. 

On arvioitu, että sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen siirtyi kokonaisella sukupolvella eteenpäin koronapandemian myötä

Nykyisin arvioidaan, että tasa-arvon saavuttamiseen menisi neljä sukupolvea, tai 132 vuotta. 

Tämä on aivan liian hidas tahti. Nenäpäivä-järjestöt tekevät joka päivä töitä sen eteen, että ennuste ei pitäisi paikkaansa.

Näin Nenäpäivän lahjoitusvaroilla tuetaan tyttöjen tasa-arvoisia oikeuksia tänä vuonna. 

Tavoite: kaikki tytöt kouluun

Vaikka yhä useampi lapsi pääsee tänä päivänä kouluun, tytöt kohtaavat erityisiä esteitä koulutiellä.

Nenäpäivän varoilla tuetaan tyttöjen koulutusta yleisesti ja erityisesti raskaana olevien tyttöjen ja teini-ikäisten äitien koulutusta, koska he ovat erityisessä vaarassa tippua opetuksen piiristä.

Nenäpäivän tukema työ pyrkii muuttamaan asenteita myönteisemmiksi tyttöjen koulutusta kohtaan ja lisäksi tavoitteena on, että mm. terveydelliset esteet koulutukselle väistyvät.

Tavoite: Oikeus kasvaa terveenä ja olla lapsi

Nenäpäivän järjestöt tukevat nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä muun muassa kouluttamalla terveydenhuollon työntekijöitä ja perustamalla terveysasemille nuoria palvelevia yksiköitä.

Lisäksi tietoisuuden lisääminen aiheesta on tärkeässä roolissa sen edistämisessä, että esimerkiksi lapsiavioliittojen ja varhaisten raskauksien riski vähenee.

Järjestöt tekevät työtä sen eteen, että tytöt tuntevat oikeutensa ja oppivat puolustamaan niitä, jotta ne myös käyvät toteen.

Myös kuukautisterveys on tärkeää, ja Nenäpäivän avulla tuetaan muun muassa sitä, että tytöillä on mahdollisuus huolehtia kuukautisten aikana hygieniasta eivätkä he joudu jäämään pois koulusta. Tytöt saavat Nenäpäivän avulla uusiokäyttöisiä terveyssiteitä ja järjestöjen työ auttaa purkamaan kuukautisiin liittyviä tabuja.

Tavoite: suojellaan tyttöjä väkivallalta ja syrjinnältä

Nenäpäivä tukee työtä, jonka avulla muutetaan tyttöjä syrjiviä asenteita ja lainsäädäntöä.

Lapset ja nuoret oppivat tasa-arvosta ja seksuaali- ja lisääntymisoikeuksista ja toimivat yhteisöissään niiden puolesta.

Tuemme työtä sukupuolittunutta väkivaltaa ja mm. tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan. Tytöille järjestetään turvaleirejä, jonka lisäksi viranomaisia ja perinteisiä johtajia koulutetaan tekemään työtä silpomista vastaan.

Koulutamme myös terveydenhoitoalan työntekijöitä kohtaamaan sukupuolittuneen väkivallan uhreja ja auttamaan heitä paremmin.

Lahjoituksilla muutetaan maailmaa.