Uutiset

Billebeino lähti mukaan kumppaniksi myyntikärjellä

Artikkelin julkaisu päivämäärä

25.05.2020

Jaa sosiaalisessa mediassa

Billebeino
 
Positiivinen ja tunnettu brändi houkutteli mukaan
 
Nenäpäivä oli ennestään tuttu hyväntekeväisyyskampanja Billebeinon työntekijöille. Juhani Putkosen mukaan kampanjaan oli helppoa lähteä mukaan, koska Nenäpäivän brändiin liittyi positiivisia kokemuksia. “Useampi meidän työntekijä oli katsonut Nenäpäivän televisiolähetyksiä, ja niistä oli jäänyt tosi hyvä fiilis. Tykkäämme tehdä Billebeinolla hyväntekeväisyyttä, ja mikäs sen parempaa kun keksii tällaisen siistin kulman lähteä mukaan ja samalla voi auttaa maailman lapsia”, Juhani sanoo.
Nenäpäivän positiivinen ja tunnettu brändi auttoi Billebeinoa haastamaan mukaan myös sidosryhmiä. “Olimme kuvaamassa viime vuonna Jenkeissä NHLWAM-sarjaa, ja mm. Antti Raanta, Mikko Rantanen, Pekka Rinne ja Joonas Donskoi lähtivät mielellään kampanjaan mukaan. Nenäpäivän konsepti oli kaikille pelaajille tuttu, joten ei tarvinnut kuin vähän mainita, ja pelaajat pukivat innoissaan punaiset nenät päähän pelin jälkeen”, Juhani muistelee hymyillen. 
 
 
Myynti kasvoi selvästi Nenäpäivän aikaan
 
Billebeino on lähtenyt Nenäpäivään mukaan joka vuosi myyntikampanjalla. Syksyisin Billebeinon verkkokauppaan valitaan Nenäpäivä Specials -tuotteet, joista tietty myyntiosuus lahjoitetaan Nenäpäiväkeräykseen. Juhani kertoo että asiakkailta on tullut tosi hyvää palautetta Nenäpäivään osallistumisesta. “Pudotamme hiukan Nenäpäivä Specials -tuotteiden hintoja, ja tällä haluamme mahdollistaa osallistumisen hyväntekeväisyyteen myös asiakkaillemme. Meillä ei kovin paljon alennuskampanjoita ole, joten asiakkaat kyselevät kevään alennuskampanjan jälkeen jo seuraavaa, ja Nenäpäivän kampanja-aika marraskuussa on luonnollinen jatkumo sille.” 
Verkkokaupan kävijämäärät ja myynti ovat nousseet selkeästi kun vertaamme sitä samaan ajankohtaan edellisenä vuotena, kauppa kasvoi 60%. Myynti on ollut tosi hyvää molempina vuosina Nenäpäivä Specials -tuotteilla, Juhani kertoo. “Parasta kampanjassa on ollut koko paketti: saamme itse kivasti lisämyyntiä ja näkyvyyttä, ja samalla toteutamme Billebeinon yritysvastuuta. Meille hyväntekeväisyys ja kierrätys ovat todella tärkeitä teemoja”.
 
 
Asiakkailta kiitosta
 
Nenäpäiväyhteistyön vaikutus yrityksen brändiin ja maineeseen on ollut Juhanin mukaan ehdottoman positiivinen. Hän kertoo asiakkaiden antaneen paljon hyvää palautetta ja heidän kokeneen yrityksen hyväntekeväisyyden tärkeäksi. Koska kokemukset kampanjasta ovat olleet hyviä niin yritykselle itselleen, asiakkaille, kuin yhteistyökumppaneillekin, Billebeino aikoo jatkossakin olla mukana ja kannustaa muitakin tekemään niin. ”Pystyt auttamaan lapsia ja omaa yritystäsi, saat tästä lisää myyntiä ja näkyvyyttä sekä goodwillia. Suosittelen Nenäpäivään mukaan lähtemistä, ihan ehdottomasti!”, Juhani kannustaa.
 
 
Haastateltavana Juhani Putkonen, Perustajajäsen, Billebeino
 
Haluatko mukaan kumppaniksi? Käy tutustumassa yhteistyömahdollisuuksiin lisää täältä