Uutiset

Nenäpäivän kumppanit suosittelevat yhteistyötä

Artikkelin julkaisu päivämäärä

26.03.2021

Jaa sosiaalisessa mediassa

Kotipizza viettää Nenäpäivää

Nenäpäivän kumppani konsulttiyritys EY toteutti pro bono -yhteistyönä vaikuttavuusanalyysin, jossa EY:n asiantuntijat haastattelivat Nenäpäivän yhteistyökumppaneita eri organisaatioista. Kyselyssä selvitettiin kumppaneiden motiiveja, asetettuja tavoitteita sekä niiden toteutumista. Tulokset olivat erittäin positiivisia ja nostivat esiin Nenäpäivä-yhteistyön vaikuttavuuden ja monipuolisuuden. 

”Konseptin hienous on se, että jokainen voi tehdä siitä omannäköisensä.”

Selvityksen mukaan huikeat 100% vastaajista suosittelee yhteistyötä muille toimijoille erittäin todennäköisesti tai todennäköisesti. Nenäpäivä oli valikoitunut vastaajien yhteistyökumppaniksi erityisesti luotettavana ja arvostettuna brändinä, valtakunnallisesti näkyvänä sekä hyvänä ja selkeänä konseptina. Yksi suosittelijoista on vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Antti Isokangas Kotipizza Groupista, joka on ollut Nenäpäivän kumppanina jo neljä vuotta.  “Konseptin hienous on se, että jokainen voi tehdä siitä omannäköisensä. Kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan”, Antti kannustaa. 

Nenäpäivä saa suitsutusta myös Fazer Kaslinkin brändi- ja kategoriajohtaja Susanna Kalliolta, jonka mukaan yhteistyö on ollut helppoa ja tehokasta. “Nenäpäivä tarjoaa arvokkaan yhteistyön, jota voi hyödyntää äärimmäisen monella tavalla”, sanoo Susanna. Lisäksi Nenäpäivän laaja vaikuttavuus ja lapset avun kohteena olivat vaikuttaneet päätökseen yhteistyötahon valinnassa.

”Nenäpäivä on vaikuttanut pelkästään posiitivisesti yrityksen organisaatioon ja brändiin.”

Valtaosa eli 91% yhteistyökumppaneista koki, että yhteistyöllä on ollut positiivinen vaikutus heidän maineeseensa tai brändiinsä. Nenäpäivä oli myös kasvattanut myyntiä: kumppaneilla, joilla kampanja toteutettiin valittujen tuotteiden myyntikampanjana, kampanjatuotteiden myynti nousi jopa 54%. “Nenäpäivä on vaikuttanut pelkästään positiivisesti yrityksen organisaatioon ja brändiin. Myös asiakkaat ovat mielissään, kun pääsevät osallistumaan tätä kautta.” kiitteli perustaja Juhani Putkonen, Billebeino.

Kumppanit arvostavat erityisesti Nenäpäivän vaikuttavuutta, aktiivista otetta hyvän tekemiseen sekä mahdollisuutta hyödyntää omaa ammattitaitoa ja osallistaa koko henkilöstö mukaan. Nenäpäivän kumppanuus koettiinkin pelkkää rahalahjoitusta parempana ja mielekkäämpänä tapana osallistua hyvän tekemiseen. 

Kumppanuudelle asetetut tavoitteet vaihtelivat jonkin verran vastaajien kesken. Kuitenkin kaikilla vastaajilla päätavoitteena oli hyvän tekeminen. Seuraavina tavoitteina mainittiin brändin edistäminen ja henkilöstön innostaminen. Jopa 93% vastaajista oli omasta mielestään onnistunut saavuttamaan kampanjalle asettamansa tavoitteet.

”Sanoisin, että 10/10 konsepti.”

Nenäpäivää vietetään perjantaina 12.11.2021 ja sopivia yhteistyökumppaneita kartoitetaan parhaillaan.

”Meille on tärkeää, että mukaan lähtee organisaatioita, jotka haluavat auttaa maailman lapsia ja saavat hyväntuulisen auttamisen viestin välitettyä omille kohderyhmilleen. Nenäpäivään osallistuminen tekee tutkitusti hyvää maailman lasten lisäksi myös yhteistyökumppaneille itselleen”, kumppanuuspäällikkö Johanna Mäkelä Nenäpäivä-säätiöstä tsemppaa.

Kiinnostuitko yhteistyöstä Nenäpäivän kanssa? Jätä yhteydenottopyyntö, niin räätälöidään yrityksellesi tavoitteita tukeva tapa osallistua hyväntekeväisyyteen.