Uutiset

Nenäpäivä hyväntekeväisyystoimijoiden kärkijoukossa

Artikkelin julkaisu päivämäärä

14.09.2018

Jaa sosiaalisessa mediassa

Taloustutkimus

Taloustutkimus Oy tutki keväällä 2018 suomalaisten mielikuvia hyväntekeväisyydestä. Suomi tänään -kyselytutkimuksessa oli mukana oli 35 eri järjestöä ja keräystä. Nenäpäivä erottui joukosta parhaiten kehittyneenä keräyksenä yhdessä Roosa Nauhan kanssa. Nenäpäivä on tunnetumpi kuin kaksi vuotta sitten ja sillä on enemmän tukijoita. Myös ihmisten kokonaismielikuva Nenäpäivästä on parantunut entisestään. Vastaajien mielestä Nenäpäivää on entistä helpompi lähestyä ja kampanja näkyy julkisuudessa paremmin. Lisäksi Nenäpäivän toiminta on suomalaisten mielestä entistä nykyaikaisempaa, vaikuttavuttavampaa, luotettavampaa sekä asiantuntevampaa.

 

Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Lipponen on ilahtunut, muttei yllättynyt Taloustutkimuksen tuloksista.
– Nenäpäivä on aiemminkin pärjännyt tutkimuksessa hyvin. Kehitämme kampanjaamme joka vuosi ja on upeaa nähdä, että suomalaisten mielestä olemme tehneet hyvää työtä. Erityisen iloisia olemme siitä, että yhä useampi suomalainen osallistuu Nenäpäivään ja auttaa näin maailman lapsia.

 

Lisäksi tutkimuksesta selviää, että 83% suomalaisista 15-79-vuotiaista on osallistunut hyväntekeväisyyteen viimeksi kuluneen vuoden aikana. Yleisin osallistumistapa on antaa rahaa.  Suomalaiset haluavat auttaa rahallisesti, mutta sitoutumatta kuukausimaksuihin: kuusi kymmenestä lahjoittajasta on tutkimuksen mukaan satunnaisia lahjoittajia. Nenäpäivässä kertalahjoittaminen on suosittua ja se onnistuu helposti esimerkiksi tekstiviestillä tai verkon kautta.

 

Lahjoittajien lisäksi erilaiset yritystoimijat ovat lähteneet Nenäpäivään kumppaniksi. Mukana on aina liitoista valtakunnallisiin ja paikallisiin toimijoihin. Kampanjan kanssa yhteistyötä tekevät esimerkiksi ammattiliitot OAJ ja Pro, OP, Kotipizza, Bonnier Books Finland, Helmisimpukat ja Naughty BRGR.  Kuluttajille muita tuttuja tuotteita ovat muun muassa Sunmaid, Sunsweet ja Van Houten kaakaot. Nenäpäivä-säätiön kumppanuuspäällikkö Johanna Mäkelän mukaan kampanjan kanssa yhteistyö on paitsi helppoa, se on myös hauskaa ja kannattavaa.

– Yhteistyö kannattaa monella tapaa: se kasvattaa kumppanin brändimielikuvaa vastuullisena toimijana sekä työnantajana, sitouttaa ja parantaa henkilöstön hyvinvointia sekä lisää myyntiä. Nenäpäivässä mukana olemalla kumppani tukee samalla kertaa yhdeksää luotettavaa järjestöä.

 

Mikä on Nenäpäivä?

Nenäpäivä-keräyksen järjestää vuosittain Nenäpäivä-säätiö, joka toimii kampanjaorganisaationa yhdeksälle suomalaiselle järjestölle. Mukana ovat Suomen Punainen Risti, Suomen UNICEF, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Yle tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan. Kampanja kerää varoja maailman lapsille pitkäkestoiseen kehitysyhteistyöhön sekä edistää globaalia oikeudenmukaisuutta viihteen ja yhteisen kansanliikkeen voimalla.  Keräysvarat ohjataan järjestöjen pitkäkestoiseen kehitysyhteistyöhön, joka tukee maailman heikoimmassa asemassa olevia lapsia Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Yhteisenä tavoitteena on edistää maailman lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista.

 

Valtakunnallinen Nenäpäivä-kampanja järjestetään kerran vuodessa loka-marraskuun aikana. Tänä vuonna Nenäpäivää vietetään 9. marraskuuta., mutta kampanja-aika alkaa jo 18. lokakuuta. Silloin järjestetään Radion sinfoniaorkesteri RSO:n kanssa Kaikkien aikojen iskelmät -Nenäpäiväkonsertti Musiikkitalossa.  Nenäpäivän aattona 8. marraskuuta YleX viihdyttää Naurumaratonilla Nenäkulmaksi muuttuvassa Elisa Kulmassa Helsingin keskustassa. Kampanja huipentuu Suomen suurimpaan hyväntekeväisyyslähetykseen, Nenäpäivä-show'hun, 9. marraskuuta Yle TV2:lla.