Uutiset

Pirteä herkku, marenkitorttu

Artikkelin julkaisu päivämäärä

08.04.2020

Jaa sosiaalisessa mediassa

Koristeita ei kannata säästellä, mitä enemmän sen näyttävämpi marenkikääretorttu
Marenkikääretorttu
 
5 kananmunaa
2 dl sokeria
2 rkl perunajauhoa
2 tl vaniljasokeria
 
Täyte
1 prk (2,5 dl) Aito Kauravispiä
2 rkl sokeria
3 tl vaniljasokeria
125 g mangososetta
1 passionhedelmä
Koristeluun: noin 100 g marjoja tai hedelmiä sekä sitruunamelissan lehtiä
 
Tee näin
Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset ja sokeri keskenään paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdon tulee olla todella paksua ja pitää muotonsa hyvin. Sekoita perunajauho sekä vaniljasokeri keskenään ja siivilöi ne valkuaisvaahdon joukkoon. Nostele marenkimassa hyvin sekaisin. Lusikoi paksu marenkimassa pursotuspussiin, leikkaa pussin kärkeen reikä ja pursota marenkimassa leivinpaperin päälle. Paista 175 asteisessa uunissa noin 15 minuutin ajan. Anna pohjan jäähtyä noin kymmenen minuutin ajan ennen täyttämistä.
 
Valmista täyte vatkaamalla Aito Kauravispi vaahdoksi yhdessä sokerin ja vaniljasokerin kanssa. Halkaise passionhedelmä ja lusikoi hedelmä pois kuoresta. Sekoita passionhedelmä mangososeen joukkoon.
 
Käännä jäähtynyt marenkilevy leivinpaperin päälle väärinpäin. Poista leivinpaperi marenkilevyn pohjasta ja levitä hedelmäsose levyn päälle. Levitä noin puolet kauravaahdosta kerrokseksi hedelmäsoseen päälle ja kääri marenkilevy varovasti leivinpaperin avulla rullaksi. Siirrä kääretorttu leivinpaperin kanssa tarjoiluastialle ja poista leivinpaperi kääretortun ympäriltä.
 
Leikkaa marenkikääretortun päädyt siisteiksi ja pursota loput kauravaahdot kääretortun päälle. Koristele tuoreilla marjoilla ja hedelmillä sekä sitruunamelissan lehdillä. Marenkikääretortun voi tarjoilla heti valmistamisen ja koristelun jälkeen.