Uutiset

Nenäpäivä – koko ilta maailman lasten auttamista

Artikkelin julkaisu päivämäärä

11.10.2021

Jaa sosiaalisessa mediassa

Nenäpäivä-lähetys 2021

Nenäpäivän suora lähetys nähdään perjantaina 12.11. klo 19 Yle TV1:llä ja Yle Areenassa.

Tänä vuonna Nenäpäivässä lausutaan yhdessä iso kiitos! Kiitoksen ansaitsee jokainen, joka on ollut tavalla tai toisella toisten tukena läpi poikkeusaikojen – esimerkiksi tekemällä lahjoituksen Nenäpäivälle. Nenäpäivässä löydetään kiitollisuuden aiheita myös marraskuun harmaudesta, kun tavoitteena on tehdä tästä kaikkien suomalaisten yhteinen kiitospäivä! 

Illan aikana kerrataan Piia Pasasen, Ernest Lawsonin ja Jenni Kokanderin johdolla Nenäpäivän 15-vuotista historiaa, sekä iloitaan onnistumisista koko kansan tuntemien nenien kanssa. Auttamassa mukana ovat Aikuiset-sarjan Oona ja Arttu, Siskonpedistä tutut Krisse, Sanna ja Niina, Fakta homman Hansu ja Pirre sekä elävät legendat Esko Roine, Asko Sarkola ja Heikki Nousiainen – luvassa siis takuulla aimo annos hersyvää huumoria monenlaiseen makuun! Lisäksi kiitoksensa välittävät Suomen Supernanny Pia Penttala, Joalin ja Janne Kataja

Tarjolla on ikimuistoisia hetkiä myös musiikin parissa, kun lavalle nousevat muun muassa Sanni, Haloo Helsinki!, Kasmir, Pete Parkkonen, Gasellit, Ilta, Isac Elliot, Janna, Viivi sekä Voice of Finlandista tuttu parivaljakko Elise-Juliette ja Redrama

Koko illan kerrytetään tietenkin porukalla lahjoituspottia ja jännitetään, saadaanko tänä vuonna kasaan viime vuoden tapaan yli 3,5 miljoonan euron ennätyksellinen keräyssumma. Tule mukaan viettämään iltaa täynnä kiitosta ja lisää lahjoituksellasi ilon aiheita maailmaan!


Puoli7_Nenäpäivä2021-600x600-2.jpg

Nenät vaihtuvat punaisiksi myös muilla Ylen kanavilla

Lue lisää »