Uutiset

Nenäpäivä on Suomen suurin hyväntekeväisyys­kampanja

Artikkelin julkaisu päivämäärä

18.12.2020

Jaa sosiaalisessa mediassa

Nenäpäivä 13.11. osoitti, että suomalaisilla on poikkeusajoista huolimatta halua auttaa maailman kaikkein heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Kuva: Tomi Palsa

Nenäpäivän tulos hipoi tänä vuonna ennätyslukemia, kun varsinaisen Nenäpäivän iltaan mennessä keräystulos oli huimat  3 331 704 euroa, peräti 1,25 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaikkien aikojen ennätyksestä vuodelta 2014 jäätiin vain noin 20 000 euroa ja nyt jännitetäänkin kertyykö kokonaispottiin yli 3,69 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaisi Nenäpäivän keräysennätystä. Nenäpäivä-keräys jatkuu vuoden loppuun saakka ja lopullinen tulos selviää keväällä tilinpäätöksen yhteydessä. 

– Erityisesti iloitsemme siitä, että Nenäpäivään osallistui tänä vuonna ennätysmäärä yksityislahjoittajia – kenties enemmän kuin mihinkään muuhun hyväntekeväisyyskeräykseen! Tämä syksy osoitti, että suomalaisilla on halua ja sydäntä auttaa koronastakin huolimatta niitä, jotka apua kipeästi tarvitsevat, kiittelee Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Paasio.

Hieno keräystulos ei tullut aivan yllätyksenä: jo helmikuussa 2020 Taloustutkimus Oy:n suomalaisen mielipiteitä kartoittanut Hyväntekeväisyys 2020 -tutkimus kertoi, että Nenäpäivä sijoittuu kärkisijoille suomalaisten mielikuvissa järjestöistä ja keräyksistä. Nenäpäivä pärjäsi erityisen hyvin, kun arvioitiin hyväntekeväisyystoimijoiden helposti lähestyttävyyttä, nykyaikaisuutta ja julkisuudessa näkymistä – näissä kaikissa Nenäpäivä oli neljän kärjessä. Nenäpäivä myös tunnetaan entistä paremmin: lähes kaikki kyselyyn vastaajat, eli 94 prosenttia kertoivat helmikuussa tietävänsä Nenäpäivän.

Nenäpäivän viesti välittyi entistä suuremmalle yleisölle

Nenäpäivän hieno keräystulos on myös pitkälti tulosta onnistuneesta yhteistyöstä Ylen kanssa, jonka ansiosta Nenäpäivä tavoitti suuren yleisön. Nenäpäivän suoran lähetyksen ja Nenäpäivän Rauhaa ja rakkautta -konsertin lisäksi YleX Naurumaratonin noin 315 000 euron potti ja Puoli seitsemän reilun 285 000 euron potti kerryttivät keräystulosta komeasti ja samalla ohjelmat viestivät omille kohdeyleisöilleen osuvasti kehitysyhteistyön tärkeydestä.

Varainhankinnan lisäksi Ylen muiden kanavien kuten Yle Radio Suomen ja Yle Puheen sekä ohjelmien kuten Svenska Ylen Född i Farstun -sitcommaratonin ja Strömsön mukana olo Nenäpäivässä oli merkittävää koko kampanjan näkyvyydelle.

Media- ja markkinatietopalvelu M-Brainin tekemän julkisuusanalyysin mukaan Nenäpäivän kokonaistavoittavuus mediassa kasvoikin 12 % viime vuodesta ja kampanjan yhteenlaskettu tavoittavuus median kautta oli peräti 73 miljoonaa. Osaltaan tulokseen vaikutti myös hyvin onnistunut yhteistyö monien tunnettujen suomalaisten kanssa, jotka jakoivat Nenäpäivän viestiä omissa viestintäkanavissaan.

Yritysten kannattaa osallistua Nenäpäivään – ensi vuoden yhteistyökumppaneita haetaan parhaillaan

Myös monet yritykset ja ammattiliitot osallistuvat innolla Nenäpäivään ja kerryttivät keräyspottia maailman lasten auttamiseksi. Nenäpäivän pääyhteistyökumppanit Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja Apteekkariliitto sekä muut kumppanit kuten Kotipizza, Fazer Aito ja Elisa kokivat kaikki Nenäpäivään osallistumisen organisaatiolleen otolliseksi tavaksi tehdä hyvää.

Konsulttiyritys EY:n juuri tekemän selvityksen mukaan Nenäpäivän tämän vuoden yhteistyökumppanit suosittelevat Nenäpäivä-yhteistyötä muille toimijoille erittäin todennäköisesti tai todennäköisesti. Valtaosa yhteistyökumppaneista myös koki, että yhteistyöllä on ollut positiivinen vaikutus heidän maineeseensa tai brändiinsä.
 
– On mahtavaa huomata, kuinka yhteistyökumppanimme ovat ottaneet Nenäpäivän omakseen. EY:n selvityksessä tuli esille, että Nenäpäivän kumppanuus koettiin pelkkää rahalahjoitusta parempana ja mielekkäämpänä tapana osallistua hyvän tekemiseen. Kumppanit arvostavat erityisesti Nenäpäivän vaikuttavuutta, aktiivista otetta hyvän tekemiseen sekä mahdollisuutta hyödyntää omaa ammattitaitoa ja osallistaa koko henkilöstö mukaan, kertoo Nenäpäivä-säätiön kumppanuuspäällikkö Johanna Mäkelä.
 
Nenäpäivää vietetään seuraavan kerran 12.11.2021 ja sopivia yhteistyökumppaneita kartoitetaan parhaillaan.
 
– Meille on tärkeää, että myös ensi vuonna mukaan lähtee yrityksiä ja liittoja, jotka haluavat auttaa maailman lapsia ja saavat hyväntuulisen auttamisen viestin välitettyä omille kohdeyleisöilleen ja asiakkailleen. Nenäpäivään osallistuminen tekee tutkitusti hyvää maailman lasten lisäksi myös yhteistyökumppaneille itselleen, Mäkelä tsemppaa.